KotiArkistoidutKaffilasta saa kunnon kahvia ja kesällä fillarin alle

Kaffilasta saa kunnon kahvia ja kesällä fillarin alle

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Aleksis Kiven kadun pieni ja aurinkoinen Kaffila on kahvittanut uuden nimikylttinsä alla nyt jo vuoden. 16.4. 1-vuotissyntymäpäiviään juhlistanut Kaffila on kuitenkin toiminut jo 8 vuotta saman kahvilan pyörittäjän alaisuudessa.

Ennen paikka kuului Wayne’s Coffee -ketjuun, mutta Kaffila on nyt aivan oma juttunsa. Kahviloitsija Hannele Kalliomäki on tyytyväinen kuluneeseen vuoteen.

– Meillä on täällä hyvä työtiimi, jossa kaikki tykkäävät työstään. Työnteko on stressitöntä ja iloista. Uskon että se välittyy myös asiakkaille, Hannele kuvailee hymyillen.

Asiakkaitten iloksi on tarjolla hyväntuulisen palvelun lisäksi myös vauhtia ja vinhasti pyöriviä kettinkejä. Kaffilaan on nimittäin tulossa toukokuussa pari polkupyörää, joita asiakkaat saavat vuokrata 5e:n tuntihintaan. Pitemmän ajan maksu on neuvoteltavissa.

– Etenkin ulkopaikkakuntalaiset asiakkaat ovat heittäneet toiveita näppärästä kaupunkiliikkumisesta vuokrapyörällä. Ajattelin sitten tarttua toimeen ja hankkia pari pyörää, joilla ihmiset pääsevät tutustumaan kaupunkiin. Esimerkiksi Pyynikille on tästä mukavan lyhyt matka ajella.

Kaffilan suurin vetonaula on huolella valmistettu kahvi. Valikoima on aina ollut monipuolinen ja laadukas. Kahden viikon välein Kaffilaan saapuu uusia kahvilaatuja Ruotsista Johan & Nyströmiltä sekä kahvilassa käytettäviksi että asiakkaille mukaan myytäviksi. Pavut jauhetaan omalla myllyllä jauhatuskarkeutta sopivaksi säädellen niin kahvilan käyttöön kuin asiakkaiden pusseihinkin. Kaffilan kahvi päätyy kuppiin aina maultaan mainiona joko jykevän kahvimasiinan tai aeropress-laitteen kautta. Ehdottoman tuoreena, tietenkin.

Aeropress on vielä hiukan tuntemattomampi kahvinvalmistusmenetelmä, mutta sillä saavutettava samettisen pehmeä kahvinautinto tekee tietä maineeseen. Aeropress-laitteessa sylinteriin lisätään kahvipurut ja kuuma vesi. Kevyen sekoituksen jälkeen kahvi painetaan toisen sylinterin avulla hitaasti suodatinpaperin läpi suoraan kuppiin. Lyhyempi uutto ja paine houkuttelevat esiin kahvin runsaat ja pehmeät aromit.

Myös Kaffilan teevalikoima on monipuolinen ja tasokas. Tee saapuu samasta paikasta kuin kahvikin, eli Johan & Nyströmiltä. Irtoteet tuoksuvat purkeissaan kirjaimellisesti syötävän hyviltä. Onneksi niitäkin saa ostaa myös mukaan, sillä kyseiset herkut saattavat aiheuttaa pienoisen teeaddiktion. Luomulaatua on valittavissa niin kahvi- kuin teevalikoimassakin. Myös luomumehuja löytyy Kaffilan kaapista.

 

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...