KotiArkistoidutLA 2.6. | Valmistujaiset ovat täällä – Pöydät on katettu juhlijoille Tammerissa

Grand Hotel Tammerissa herkullinen päätös lukuvuodelle – juhlavieraatkin majoittuvat tyylillä!

LA 2.6. | Valmistujaiset ovat täällä – Pöydät on katettu juhlijoille Tammerissa

Päättynyt lukuvuosi tarjoaa perinteisesti tilaisuuden ilonpitoon. Koulujen päättymistä ja valmistuneita juhlistetaan koreasti vaikkapa koko suvun kesken Grand Hotel Tammerissa, jonka upea Tammer-sali tarjoaa komean miljöön niin pienen kuin isommankin seurueen juhla-aterialle. Myös majoittuminen onnistuu tyylikkäissä puitteissa.

Yhteisölliset juhlapöydät saaneet suuren suosion

Kevään juhlasesonki käy vilkkaana ikonisessa juhlatalossa, Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa. Juhlakauden helpotukseksi ja uudenlaisten elämysten tarjoamiseksi Tammerissa aloitettiin uusi juhlapöytäperinne kaksi vuotta sitten.

– Tammerin perinteikkäät vappu- ja äitienpäiväjuhlapöydät myydään joka vuosi loppuun jo hyvissä ajoin. Kevätkausi on kuitenkin monien suurten ja pienten juhlien aikaa valmistujaisjuhlineen. Halusimme laajentaa juhlapöytätarjontaa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus kokea Tammerin tarjoama ainutlaatuinen juhlaelämys, kertoo Radisson Blu Grand Hotel Tammerin hotellinjohtaja Jaana Kariskoski.

Grand Hotel Tammerin juhlasali tarjoaa herkullisten tarjoilujen lisäksi aivan omanlaisensa puitteet eri juhlien viettoon. Vanhan ajan glamouria huokuvassa salissa on loistelias ja lämmin tunnelma, mikä tekee siitä halutun paikan järjestää juhlia. Pienikin perhejuhla muuttuu ikimuistoiseksi elämykseksi.

– Kaksi vuotta sitten käynnistetty uusi juhlapöytäperinne on saanut hienon vastaanoton. Ylioppilasjuhlat sattuvat yhteen vuoden kiireisimmistä ajanjaksoista, ja valmiit juhlapöydät tarjoavatkin helpon ja vaivattoman tavan kutsua vieraat herkkuja notkuvan runsaan ja näyttävän pöydän ääreen. Valmis kattaus joustaa myös kutsuvieraiden mukaan. Mukaan nauttimaan voi tulla pienellä tai suurella porukalla. Vieraat ovat nauttineet suuren juhlan tunnusta, jonka yhdessä juhliminen saa aikaan, sanoo Grand Hotel Tammerin ravintolapäällikkö Ville Pulkkinen.

Juhlapöytien suunnittelusta on vastannut Grand Hotel Tammerin Executive Chef Eeva Heino.

– Juhlapöydissä tarjoillaan klassikkoruokia, joiden joukosta löytyy sesongin parhaita makuja. Lisäksi juhlapöytä esittelee uudenlaisia tapoja tarjoilla perinteisiä herkkuja. Myös tuulahduksia maailmalta on luvassa, kertoo Eeva Heino.

Tapahtuma


Grand Hotel Tammerissa herkullinen päätös lukuvuodelle

 la 2.6.
 12:00 – 15:00
 Tapahtumapaikan kotisivut

Tapahtumapaikka


Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...