Portokatsikin ranta lumoaa maisemillaan ja kristallinkirkkaalla turkoosinsinisellä vedellään. Lefkadalta löytyy useita muitakin paratiisirantoja.

Smaragdisaarenakin tunnetun Lefkadan kirkasvetiset rannat ovat euroopan lomakohteiden ehdotonta eliittiä. Yhden viikon aikana on mahdotonta tutustua niihin kaikkiin sillä osa rannoista ovat melko vaikeasti saavutettavissa.

Lefkadan saaren upeimmat rannat löytyvät sen lounaisosista ja usein niille pääsee helpommin veneellä kuin autolla. Teitä kuitenkin rakennetaan ja saaren upeita rantoja tuhonneita maanjäristyksien tuhoja korjaillaan. Esimerkiksi Aghiofiliin pääseminen autolla oli vielä muutama vuosi sitten vaivalloista.

Semiloma Kreikassa eli sinne syöden ja takaisin kierien Vol. 1

Monille rannoille pääsy on hankalempaa korkeuserojen ja jyrkänteiden vuoksi. Esimerkiksi Porto Katsikille laskeudutaan jyrkkiä portaita pitkin rantakallioilta, joten ne soveltuvat heikommin joillekin lapsiperheille saatika liikuntarajoitteisille.

Kenelle

Matkakohteena Lefkada soveltuu hyvin kenelle tahansa, mutta kauneutensa ansiosta myös häämatkakohteeksi. Saaren kirkkaat värit ja kontrastit yhdessä Mäntypuiden voimakkaiden tuoksujen kanssa huumaavat todelliseen lomatunnelmaan. ”Laid off” on hyvä sana kuvailemaan Lefkadan lomatunnelmaa.

Aika pysähtyy rantatavernassa

Rantapäivän jälkeen kauniita merimaisemia voi ihailla rantatavernassa tai kuten Porto Katsikin läheisyydessä, rantajyrkänteelle rakennetusta rantabaarista ja nautiskella tunnelmasta vaikka auringon laskuun asti.

Matkustaminen Lefkakselle

Lefkaksen saarelle pääsee laivalla naapurisaarilta tai läheiseltä Prevezan lentokentältä, jonne suomalaisten matkatoimistojenkin lennot laskeutuvat. Vaihtoehtoisesti voit lentää Ateenaan ja matkustaa saaristoon bussilla tai vuokra-autolla. Vaikka Lefkas on saari sinne pääsee helposti ajaen ponttoonisiltayhteyden ansiosta.

Valmismatkat Lefkakselle:

Apollomatkat

Finnmatkat

Aurinkomatkat

 

Tutustumisen arvoisia rantoja

Aghios Nikitas

Mylos

Kathisma

Megali Petra

Kavalikefta

Avali

Egremnoi

Vasiligi

Aghiofili

Porto Katsiki

Linkit

http://kreikanmatkat.info/lefkas/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here