2000-luvun alussa utisoitiin luonnonkauniin Myllykulmankosken ääreltä löydetyn asutusta jo melkein 9000 vuotta sitten. Paikan arvioidaan olevan muinaisen Suomen ensimmäisiä asuinalueita.
Porvoonjoki mutkittelee kauniisti Päijät-Hämeestä Uudellemaalle....
Lapakiston luonnonsuojelualueelta löytyy on monia näkemisen arvoisia paikkoja. Luontokohteen kohokohtia on 45 Pitkäjärven yläpuolelle kohoava Pitkäjärvenvuori.
Laavuja ja tulentekopaikkoja järvimaisemissa
Alueella on merkitty erilaisia ja eripituisia polkuja...
Lahden läheisyydestä Nastolasta löytyvä Kinnankoski on valloittavan kaunis koskimainen metsäpuro aivan Seelammin Laavun läheisyydessä. Luonnonkauniin suolammen äärellä oleva laavu on yöpymisen lisäksi loistopaikka pysähtyä...
Kiikartorni Syväraumanlahdella on kesällä viehättävä näköalapaikka tarjoten parhaita maisemia Rauman edustan saaristoon.
Vesitornit ovat Suomen rannikkokaupungeissa usein myös verrattomia näköalapaikkoja. UNESCO-maailmanperintökohde Rauman vesitorni ei tee tästä poikkeusta, sillä tornista avautuu hienot näkymät Rauman kaupungin yltä.
Ainutlaatuiset saaristonäkymät...
Lahden maauimala avasi ovensa ensimmäisen kerran toukokuussa 1973. Kesäkaudella toimiva maauimala on nähtävyys jo itsessään sillä mäkimontun nurmikentällä lekotellaan mäkitunnelmissa ja mukavasti tuulensuojassa.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan...
Paraatihaarniska, rengaspanssari, Vanajaveden miekka, gobeliini ‒ ainutlaatuisia esineharvinaisuuksia esillä Hämeen linnassa
Toni Honko -
Hämeen linnan näyttelyitä uudistetaan. Nyt esille laitetut Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvat esineet ja niihin liittyvät tarinat tuovat välähdyksiä menneestä ajasta.
Hämeen linnan näyttelyitä uudistetaan. Nyt esille...
Olavinlinna on kaikille suomalaisille tuttu Savonlinnan Oopperajuhlien päänäyttämönä. Olavinlinna on auki ympäri vuoden ja se on Savonlinnan tärkein matkailukohde. Olavinlinnan ja sen tarinoihin pääset...
Suomen kauniimmat luontokohteet, kuten hienohiekkaiset rannat, kalliot ja harjut ovat voimakkaasti jääkauden muovaamia ja geologisesti kiehtovia luonnonihmeitä, joita maassamme riittä . Kun oivaltaa jääkauden...













