[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Ismo Haavisto ja Andres Roots ovat tehneet yhteistyötä yli Suomenlahden jo
useiden vuosien ajan. Bluesveljet esiintyvät duona , minkä lisäksi kuullaan
myös molempien artistien soolonumeroita.
Ismo Haavisto kuuluu Suomi-bluesin taidokkaaseen ammattilaiskaartiin. Yli
30-vuoden blueskokemus takaa vankan ammattitaidon ja syvältä sielusta
kumpuavan tulkinnan. Ismo tunnetaan erinomaisena laulajana, harpistina,
kitaristina ja biisintekijänä.
Haavisto keikkailee ympäri Suomea ja yli Suomen rajojen. Hän on keikkaillut
Suomen lisäksi mm. USA:ssa, Saksassa, Tanskassa, Virossa, Espanjassa,
Skotlannissa, Liettuassa , Latviassa ja Ranskassa.
”Andres Roots on kovin virolainen juttu sitten Skypen keksimisen”, totesi
taannoin englantilainen radio-dj Rick Stuart tästä Tartossa asuvasta slide-
velhosta.
Roots on korkealle arvostettu muusikko sekä kotimaassaan että ulkomailla.
Vuonna 2017 Kultaisella Levyllä palkittu LP ”Roots Music” on yhä ainoa
Baltiassa myyntilistan ykköseksi yltänyt blueslevy.
Suomessa Rootsia on vuosien varrella kuultu esim. Rauma Blues, Stompin’
At The Savoy ja Lahden Grand Blues -tapahtumissa. Entinen Bullfrog Brown
-kitaristi on keikkaillut myös Amerikassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa,
Saksassa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Puolassa, Slovakiassa, Tsekeissä,
Liettuassa ja Latviass
Tapahtumat > Jazz
Ismo Haavisto ja Andres Roots
pe 1.3.Aika: 21:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
Scandic Hämeenlinna City Raatihuoneenkatu 16 Hämeenlinna Hotellit läheisyydessä |
Scandic Hämeenlinna City KOHOKOHTIA
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});