Gastropub Tuulensuu sai taas Uskilan kylän metsästäjiltä suuren hirven puolikkaan. Hirvestä hyödynnetään kaikki turvasta häntään. Ensimmäiseksi maistellaan hartaasti hauduteltuun liemipohjaan tehtyä hirvikeittoa (10€/annos). Sunnuntaina hirvi löytää tiensä myös Gastropubin klassikkoannokseen.

Uskilan hirveä syödään Tuulensuussa ravintoloitsija Sami Lappalaisen mukaan koko viikon ajan niin kauan kuin lihaa riittää. Sunnuntaina kokataan jälleen klassikkoannoksia Euroopan keittiöistä. Hirvi on mukana menossa silloinkin fileen muodossa.

Sunnuntaiherkuksi säästetty filee päätyy lautaselle yhdessä ranskalaisen Bleu de Laqueuille -juustoklassikon kanssa.

Bleu Laqueuille La Memee on lehmänmaidosta valmistettu lempeän täyteläinen ranskalainen sinihomejuusto, jonka maku on kehittynyt aina vain vahvemmaksi ja vivahteikkaammaksi vanhetessaan.

SUNDAY SPECIALS GASTROPUB TUULENSUUSSA 2022
SU 16.1. Hirvenfileetä, Bleu de Laqueuille – perunaa, Persiljajuurta & Moscatelkastiketta 29.50€

 

Klassikkokimaran alkutaipale alkoi syksyllä 2018 hyvin riistaisesti, sillä sitä aikaahan syksy on. Tarjolla oli kokonaisena paistettua Urjalassa vapaana pompotelleen peuran jalkaa, täytettyä fasaania, jänispaistia ja hirveä monessa muodossa. Myöhemmin herkuteltiin  myös martinhanhella, ostereilla, voissa paistetulla merianturalla ja kastanjoilla täytetetyllä viiriäisellä.

– Siellä on sellaisia annoksia, joihin ihmiset ovat tutustuneet matkoillaan tai ovat ehkä nähneet ruokaohjelmissa, vaikka eivät ole päässeet koskaan itse maistamaan, ravintoloitsija Sami Lappalainen kertoo.

Teksti: Lifestyle Media Oy

Suomen ensimmäinen gastropub Tuulensuu tuuletti ravintolakenttää – ”Kaikki sanoivat, ettei niin voi tehdä!”