TOTO

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      su 2.3.   17:00
      Nokia Arena | Kansiareena, Tampere, 33100 | iCal

    TOTO esiintyy Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 2.3.2025. Erikoisvieraana konsertissa on Toton läheinen ystävä ja yhteistyökumppani jo neljän vuosikymmenen ajalta,  Christopher Cross.

    Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu Toto on yksi rock-historian tunnetuimmista yhtyeistä. Bändin musiikissa yhdistyvät eri genret rockista popin ja soulin kautta bluesiin. Bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun maussa Hold the Line, Rosanna ja Africa.

    Toto on vastaanottanut Africa-kappaleestaan Yhdysvalloissa timanttilevyn yli 10 miljoonan kappaleen myynnillä. Lisäksi Hold The Line on saavuttanut kolminkertaista platinaa yli kolmen miljoonan kappaleen myynnillä ja Rosanna kaksinkertaista platinaa kahden miljoonan kappaleen myynnillä. Kaikkiaan yhtyeen albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.

    Yhtye striimaa yli kolme miljoonaa päivässä pelkästään Spotifyssa. Heinäkuun aikana 52 % kaikista striimeistä tuli alle 34-vuotiailta. Yhtye on striimannut Spotifyssa yli neljä miljardia ja kaikilla alustoilla lähes kuusi miljardia. Bändi on kokenut suuren suosion renessanssin. Dogz of Oz jatkaa laajaa kiertämistä ja aikoo marraskuussa palata Chileen, Argentiinaan, Brasiliaan, Kolumbiaan, Puerto Ricoon ja Meksikoon.

    Steve Lukatherin (kitara / laulu) ja Joseph Williamsin (laulu) lisäksi legendaarisen yhtyeen kokoonpanossa nähdään Greg Phillinganes (koskettimet / laulu), Shannon Forrest (rummut), John Pierce (basso), Warren Ham (torvet / lyömäsoittimet / laulu) ja Dennis Atlas (koskettimet / laulu).

    Christopher Cross saapui ryminällä musiikkimaailmaan 1980-luvun alussa debyyttialbumillaan, joka voitti viisi Grammy-palkintoa, mukaan lukien – ensimmäistä kertaa Grammyn historiassa – arvostetuimman ”Big Four” -palkinnon: Vuoden levy (single ”Sailing”), Vuoden albumi, Vuoden biisi (”Sailing”) ja paras uusi artisti. Yli neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Cross on myynyt yli 12 miljoonaa albumia. Hänen musiikkinsa on kerännyt viisi Grammya, Oscarin, Golden Globen, Emmy-ehdokkuuden ja viisi Top 10 -singleä.

    Nokia Arena, Tampere
    Liput alkaen: 82 eur (sis palvelumaksu) allthingslive.fi ja Lippu.fi


    Tapahtumat > Festivaalit


    TOTO
      su 2.3.
      17:00
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa


    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Nokia Arena Nokia Arena
     Kansiareena
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.

    Nokia Arenan konsertit ja keikat

    Nokia Arenan konsertit 2026

    TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
    Ravintola Saivo Kitchen & Bar

    Nokia Arenan kotisivut

    Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa

    Parhaat baarit lähellä Nokia Arenaa

    Nokia Arena KOHOKOHTIA

    ti 1.9. - to 31.12. Ilveksen pelit Nokia Arenalla 2026Nokia Arena
    to 10.9. CEV EuroVolley 2026Nokia Arena
    ti 22.9.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    pe 25.9.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    la 26.9.17:00 Tappara – SaiPaNokia Arena
    ti 29.9.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 30.9.18:30 Tappara – KooKooNokia Arena
    pe 2.10.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 3.10.17:00 Ilves – K-EspooNokia Arena
    pe 9.10.18:30 - 20:00 Ilves – LukkoNokia Arena
    la 10.10.17:00 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 16.10.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    la 17.10. - la 31.10.17:00 Ilves – JokeritNokia Arena
    ti 20.10. - la 31.10.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 21.10.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 23.10. Kaija KooNokia Arena
    la 24.10. Mansen tähdet -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    pe 30.10.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    la 31.10.17:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    su 1.11.15:00 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 6.11. Lauri HaavNokia Arena
    la 7.11. Lauri HaavNokia Arena
    ke 11.11.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    pe 13.11.18:30 Tappara – HIFKNokia Arena
    la 14.11. Isac ElliotNokia Arena
    su 15.11.15:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    to 19.11.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    pe 20.11.19:30 Ilves – TapparaNokia Arena
    la 21.11. Turisti -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    ti 24.11.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 25.11.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    pe 27.11.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    la 28.11.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ke 2.12.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    to 3.12.18:30 Tappara – JYPNokia Arena
    la 5.12. Portion BoysNokia Arena
    ti 8.12.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    to 10.12. - ma 14.12. Salibandyn MM-kisatNokia Arena
    ti 15.12.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    to 17.12.18:30 Ilves – KooKooNokia Arena
    pe 18.12.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    la 19.12. Raskasta Joulua 2026 -metallijoulukonsertti TampereellaNokia Arena
    la 26.12.17:00 Tappara – KooKooNokia Arena
    la 2.1.17:00 Ilves – TPSNokia Arena
    ti 5.1.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    ke 6.1.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 8.1.18:30 Tappara – SaiPaNokia Arena
    la 9.1.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ti 12.1.18:30 Ilves – JYPNokia Arena
    to 14.1.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    la 16.1.17:00 Ilves – TapparaNokia Arena
    ti 19.1.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 20.1.18:30 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 22.1.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    ti 26.1.18:30 Ilves – K-EspooNokia Arena
    ke 27.1.18:30 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 29.1.18:30 Ilves – JokeritNokia Arena
    la 30.1.16:00 Tappara – JYPNokia Arena
    ti 2.2.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    pe 5.2.19:00 Iskelmä Gaala 2027Nokia Arena
    la 6.2.17:00 Tappara – HIFKNokia Arena
    su 7.2.15:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    la 20.2. Uuden Musiikin Kilpailu 2027 – UMK TampereellaNokia Arena
    ti 23.2.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    ke 24.2.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    pe 26.2.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    la 27.2.17:00 Ilves – JYPNokia Arena
    ti 2.3.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    ke 3.3.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    pe 5.3.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 6.3.17:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    ti 9.3.18:30 Ilves – SportNokia Arena
    ke 10.3.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    pe 12.3.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    ti 23.3.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    ma 3.5. In Flames (SE)Nokia Arena


    MAINOS