Ravintolat TampereKUUMAA: Maasta kuuhun

KUUMAA: Maasta kuuhun

[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


  pe 22.11.   19:00
  Nokia Arena | Kansiareena, Tampere, 33100

Ilmiömäistä menestystä nauttiva KUUMAA-yhtye suuntaa syksyllä ”Maasta kuuhun” -kiertueelle. Seitsemän kaupunkia kattavava kiertue huipentuu Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 22.11.2024.

 

Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 23.2.2024 klo 10 osoitteessa maastakuuhun.fi.

Ainutlaatuisella live-energiallaan ja koukuttavilla pophiteillään massiiviset kuulijakunnat valloittanyt KUUMAA teki äskettäin kotimaista musiikkihistoriaa.  Yhtye palkittiin Emma Gaalassa toista kertaa Vuoden yhtyeenä, minkä lisäksi myös Vuoden pop -palkinnon ansainneen kokoonpanon ”Hyvikset ja pahikset” -albumi keräsi Vuoden albumin ja Vuoden myydyimmän albumin Emmat.

KUUMAA palkittiin Nokia Arenalla myös Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtyeenä. Menestyksekäs toinen albumi ”Hyvikset ja pahikset” (2023) on striimannut nelinkertaista platinaa viihtyen jopa 16 viikkoa virallisen albumilistan kärkisijalla. Albumin singlekappaleet ovat olleet kerta toisensa jälkeen radiolistojen ykkösiä ”Ylivoimainen”-kappaleen ollessa vuoden 2023 soitetuin radiobiisi.

– Edessämme on suuri seikkailu! Ollaan soitettu keikkoja monenlaisissa paikoissa. Isoilla ja pienillä venueilla, yökerhoissa ja festareilla. Nyt suuntaamme kohti areenakiertuetta. Kiertueen kokoluokka inspiroi, jännittää ja yllyttää bändiämme virittämään kaikki esityksen osa-alueet uusiin sfääreihin, Johannes Brotheruksen, Aarni Soivion ja Jonttu Luhtavaaran muodostama KUUMAA tunnelmoi.

Ennen syksyn areenakiertuetta KUUMAAn historian tähän mennessä suurin esiintyminen nähdään huhtikuussa Helsingin jäähallissa hetkessä loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla. ”Maasta kuuhun” -kiertueen jälkeen yhtye jää koko talven ja kevään kestävälle keikkatauolle.


Tapahtumat > Festivaalit


KUUMAA: Maasta kuuhun
  pe 22.11.
  19:00
  Hintaluokka:  
  Tapahtuma verkossa


Tapahtumapaikka


Nokia Arena Nokia Arena
 Kansiareena
Tampere
33100

Hotellit läheisyydessä


Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.

Nokia Arenan konsertit ja keikat

Nokia Arenan konsertit 2026

TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
Ravintola Saivo Kitchen & Bar

Nokia Arenan kotisivut

Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa

Parhaat baarit lähellä Nokia Arenaa

Nokia Arena KOHOKOHTIA

ti 1.9. - to 31.12. Ilveksen pelit Nokia Arenalla 2026Nokia Arena
pe 6.11. Lauri HaavNokia Arena
la 7.11. Lauri HaavNokia Arena
ke 11.11.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
pe 13.11.18:30 Tappara – HIFKNokia Arena
la 14.11. Isac ElliotNokia Arena
su 15.11.15:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
to 19.11.18:30 Tappara – SportNokia Arena
pe 20.11.19:30 Ilves – TapparaNokia Arena
la 21.11. Turisti -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
ti 24.11.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
ke 25.11.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
pe 27.11.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
la 28.11.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
ke 2.12.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
to 3.12.18:30 Tappara – JYPNokia Arena
pe 4.12. STARS SHOW XXLNokia Arena
la 5.12. Portion BoysNokia Arena
ti 8.12.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
to 10.12. - ma 14.12. Salibandyn MM-kisatNokia Arena
1 2 3 4


Manserock-näyttely - to 1.1. - to 31.12. -


Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere