KotiArkistoidut Arttu Lindeman ja Kätfish Yo-talolla

[PE 5.4.] Arttu Lindeman ja Kätfish Yo-talolla

Emo rock ja nu-metalli tulokas Arttu Lindeman on tuttu nimi koko Suomelle, mutta uudella tyylillään ja musiikillaan hän pääsi yllättämään yleisön ja palautteesta päätellen yleisö on tykännyt muutoksesta.

Arttu Lindeman keikat Tampereella

Rockdebyytti Anomalia -EP julkaistiin syyskuussa 2022 ja sitä seurasi debyyttialbumi Egosysteemin julkaisu lokakuussa 2023 jonka ensimmäinen single ”Levelii” on saanut soittoa TV:ssa asti Nelosen mainosmusiikkina. Arttu on bändeineen livenä parhaimmillaan ja lavalla bändi on kuin kotonaan. Menoa ja meininkiä ei puutu.

Illan avaa savolaislähtöinen Kätfish, joka nousi laajempaan tietoisuuteen vuonna 2019 esiintyessään Yhdysvaltojen X Gameseissa, joka on yksi maailman suurimmista extreme-urheilutapahtumista. Häpeilemättömästi eri genrejä sekoittavan yhtyeen tyylillinen pohja nojaa popin ja punkrockin välimaastoon.

Tapahtumat > Keikat


Arttu Lindeman

  pe 5.4.
  20:00
  Hintaluokka: 
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Yo-talo Yo-talo
 Kauppakatu 10
Tampere
33210

 Hotellit läheisyydessä

Yo-talo KOHOKOHTIA

ke 3.4. 19:00 Signs of the Swarm Yo-talo
pe 5.4. 20:00 Arttu Lindeman Yo-talo
la 6.4. 20:00 Disco45 – Entisten nuorten bileet Yo-talo
to 11.4. 20:00 Lika-Aki Yo-talo
pe 12.4. 20:00 TIPPA – Nuari kukko 10v Yo-talo
to 18.4. 18:30 Irish Festival Tampere 2024: Avajaisissa Trio Croisin, Bunú ja Dáithín Yo-talo
pe 19.4. 20:00 VIIVI Yo-talo
pe 19.4. 23:30 JULMA HENRI, RÖGE Yo-talo
la 20.4. 20:00 Kaija Kärkinen & Ile Kallio Band Yo-talo
pe 26.4. 20:00 Terveet Kädet Yo-talo
la 27.4. 20:00 Bass Game Vappu: MILLA LEHTO, C.A.T, TERIAL, TMPR, Tremont ja Cirius Yo-talo
la 27.4. 20:00 GRILLIJONO K.O., MØRKET Yo-talo

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Härmälässä tapahtuu viikonloppuna – suosittu kaupunginosafestivaali ja lisäksi olutfestarit Hatanpäällä

Kaupunginosafestivaalit Tampereella ovat mainioita tapahtumia tutustua aitoon tamperelaiseen tunnelmaan....

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Laukon Kesän avajaisviikonloppuna Maija Vilkkumaa kartanon puistolavalla

Laukon Kesän avajaisviikonloppua tähdittää halki Suomen tänä kesänä konsertoiva...

Ravintola Suoman keikat ja konsertit: syyskauden 2026 liveohjelma

Ravintola Suoman keikat Puutarhakadulla tarjoavat nostalgista musiikkia etenkin varttuneemmalle...