KotiArkistoidutMaka Sushi vierailulla Ravintola Kaijakassa 21.-22.2015

Maka Sushi vierailulla Ravintola Kaijakassa 21.-22.2015

kaijakkaToukokuussa Tampereelle rantautunut, suuren suosion sushinnälkäisten pirkanmaalaisten keskuudessa nopeasti saavuttanut Maka Sushi järjestää yhden viikonlopun mittaisen pop up -tapahtuman Ravintola Kaijakan tiloissa Laukontorilla.

kaijakka-yobaari
Kimmo Sirviö esittelee yöbaarin loistokasta tanssilattiaa. Kaijakka on harvinaislaatuinen yöbaari, jostaa saa myös laadukasta yöruokaa.

”Olimme suunnitelleet pop up -ravintolan avaamista kesän isojen tapahtumien ajaksi jo pidemmän aikaa. Maka Sushin jätkillä oli ollut samansuuntaisia ajatuksia, joten yhteistyöhön lähteminen ei vaatinut kummankaan osalta pitkää harkintaa”, kertoo Kimmo Sirviö Ravintola Kaijakasta.

”Ratinassa samana viikonloppuna järjestettävä Blockfest tuo alueelle valtavasti potentiaalisia asiakkaita. Vielä kun sushi on Tampereella ollut hyvässä nosteessa jo jonkin aikaa, meillä on vahva usko tapahtuman onnistumiseen.”

Samu Karvonen Maka Sushista lupaa, että pop up -ravintolasta löytyy makuhermoja helliviä herkkuja vaativampaankin sushinnälkään.

”Vaikka kyse on yhden viikonlopun mittaisesta eriskoistapahtumasta, emme tingi yhtään omista laatuvaatimuksistamme. Kaikki annokset tehdään, aivan kuten ravintolassammekin, tuoreista raaka-aineista ja alusta loppuun käsityönä paikan päällä tilauksesta.”

Laadukkaat raaka-aineet ovat lähtökohta myös Kaijakan pysyvällä ruokalistalla: Yhdessä palkitun 4 Vuodenaikaa -ravintolan kanssa laaditulta listalta löytyy mm. lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistettuja gourmet-hodareita sekä Pyynikin Käsityöläispanimon oluita.

Maka Sushi on toukokuussa osoitteeseen Näsilinnankatu 30 avattu, kolmen nuoren yrittäjän perustama ravintola, joka tarjoaa laadukasta ja aina tuoretta, käsityönä valmistettua sushia.

Maka Sushi -iltoja on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa ainakin Kaijakassa, mahdollisesti myös muissa yökerhoissa.

Maka Sushi Pop Up on avoinna pe-la 21.-22.8. kello 18-01 osoitteessa Laukontori 12, Tampere.

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

2 h + k sai Olohuoneen – Uusi baari keskittyy oluisiin, kuohuviineihin ja myy kuplivaa myös hanasta

Aleksanterinkadun klassikkoravintola 2 h + k sai uuden Olohuoneen,...

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Dabbalin Klassikkomenu tuo kesäihmisten lautasille lappilaisia klassikoita

Ravintola Dabbalin puuhiiligrilli hehkuu kuumana, kun keittiötiimi ammentaa sillä...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...