Mainos
KotiArkistoidutLounaspaikka Tammerin juurella: Ravintola Trattorian lounas sai uusia vivahteita

Lounaspaikka Tammerin juurella: Ravintola Trattorian lounas sai uusia vivahteita

trattoria

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

tom-lindqvistTampereella lounaspaikat kehittävät tuotettaan ja taso nousee. Myös Trattoria Tammerin puistossa ideoidaan koko ajan uutta.

Trattoriassa iltalialaiset maut yhdistyvät suomalaisiin ravintolan tuoreen, viime vuonna aloittaneen keittiöpäälikön Tom Lindqvistin taiteilemina. Hänen käsialaansa on myös Trattorian kevätkauteen uudistunut lounas, jonka uutuus on mm. Pizza Bianco. Pizzan valkoisessa versiossa tomaattikastikkeen sijaan on käytetty crème fraîchea, kertoo Lindqvist.

– Uuden vuoden kunniaksi tarjoamme tunnetusti laadukasta ja maistuvaa ruokaa uusilla vivahteilla. Lounastarjontaa on muokattu muun muassa uusilla raaka-aineilla ja mausteilla.

Trattorian lounaalla on tarjolla tuttuun tapaan runsas salaatti- ja keittobuffet sekä päivittäin vaihtuvat pasta, risotto, pizza ja bruschetta.

Trattoria on tullut tunnetuksi ruokien huolellisesta valmistuksesta ja korkealaatuisista raaka-aineista. Lounasannoksien joukosta voi valikoida esimerkiksi häränlihakääryleet, tryffelirisottoa, kananpoika-vuohenjuustopastaa, lihapullia tomaattikastikkeessa taikka vaikka porsaanposkea.

Entisaikojen loisto viehättää myös lounasaikaan

Hotelli Tammerin pohjakerroksessa toimivan Trattorian puitteet ovat kunnossa. Ruoan ohella Tammerin luksukas läheisyys ja ravintolan rento ilmapiiri tekevät siitä erittäin suositun lounaspaikan. Trattoriasta löytyy myös näppärä verhoilla suljettava kabinettitila, jossa voi järjestää vaikkapa lounaskokouksia. Isommat kokoukset järjestyvät luontevammin Tammerin erikokoisissa kokous- ja juhlatiloissa.

trattoria-ravintolakuva

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...