Uusia juhannustapahtumia koetaan Pirkanmaalla tänä kesänä. YLE:n uutisoinnin mukaan Suomessa järjestetään aiempaa enemmän keskikokoisia festivaaleja, jotka on suunnattu tarkalle kohderyhmälle. Tämä näkyy myös Tampereen seudun juhannustarjonnassa.
Pienten ja keskisuurten tapahtumien järjestäjien mukaan suurtapahtumien tarjonta on muuttunut liian samanlaiseksi. Tätä mieltä on YLE:n haastattelema Tanssi tai kuole -festivaalien taiteellinen johtaja Aki Roukala.
Tanssi tai kuole on koottu huolella ja myös juhannuksen ruoka- ja juomatarjontaan ollaan nähty vaivaa. Festivaalissa voi nähdä Flow Festivalin tavoin huipputason ruoka- ja juomatoimijoita.
Pirkanmaalle on tulossa toinenkin uusi juhannusperinne, kun Hyvät jussit -juhannusiltamat järjestetään ensimmäistä kertaa Ylöjärvellä Ylisen kartanon historiallisessa puutarhassa.
Tämä vielä pienimuotoisempi tapahtuma kokoaa yhteen kesäillan tunnelman, perinteisen tanssilavahengen ja rock’n’roll-vaikutteet. Illan pääesiintyjänä nähdään Lea Laven, jonka klassikot herättävät vahvoja muistoja suomalaisilta tanssilavoilta.
Musiikista vastaavat lisäksi 60–70-lukujen pop- ja rockklassikoita esittävä Cool Company, rockabilly-yhtye Marksmen sekä Elvis-tulkinnastaan tunnettu Aron, joka vie yleisön aikakauteen, jossa rock’n’roll sai alkunsa.
Tapahtuman taustalla on Juha Leppänen, joka tunnetaan myös The 50’s Summer Festival -kokonaisuuden tuottajana. Kokonaisuus jatkaa aiempien juhannusten perinnettä, jota on järjestetty Haikan lavalla.
LUE LISÄÄ: Hyvät jussit 2026
Katso kaikki Tampereen tapahtumakalenteri tarjoaa poimintoja lisää juhannukselle: Tampereen juhannustapahtumat ja festivaalit Tampereella 2026
LUE LISÄÄ Hyvät Jussit
Sinua voi kiinnostaa myös




