dabbal marko simunaniemi kohokohdat
Dabbalin vuoropäällikkö Marko Simunaniemi esittelee uuden mittavan viinilistan helmiä.

Lapland Hotellin ravintola Dabbal on yksi Tampereen merkittävimmistä viiniravintoloista. Uudistunut, liki sata erilaista siemailtavaa sisältävä viinilista on saanut sekä asiakkaat että henkilökunnan innostumaan. Uutuutena ravintolan palveluvalikoimaan luodut viinitastingit on helppoa järjestää joko ohjatusti taikka vaikka asiakkaan itsekseenkin maistelemina. Viineissä kun on mitä valita. Esimerkiksi eri puolilla maailmaa valmistettuja rieslingejä voi maistella vertaillen.

Dabbalin viineistä vastaa jaloista juomista silmin nähden säkenöivän innostunut vuoropäällikkö Marko Simunaniemi.

– Pystymme tarjoamaan myös sellaisia viinejä, joita et mistään saa Suomessa mistään muualta kuin Lapland Hotelleista. Eli meitä lukuun ottamatta Oulun alapuolelta on turhaa etsiä!

marko simunaniemi mosel kohokohdat
Kuva: Marko Simunaniemi

Dabbalin tiimin pyrkimyksenä on myös murtaa ihmisten mielikuvia ja ehkä ennakkoluulojakin siitä, minkälaisia viinejä tietyissä maissa ja tietyillä alueilla valmistetaan.

– Haluamme toimia tässä vähän niin kuin lähetyssaarnaajina, Simunaniemi toteaa innostuneena ja jatkaa, että Dabbal haluaa hiukan spesifioitua siinä, että heiltä saa myös niin sanottuja ääripäiden viinejä.

marko simunaniemi mosel 2 kohokohdat
Kuva: Marko Simunaniemi

Etenkin Riesling-rypäleellä on erityinen paikkansa Simunaniemen sydämessä.

– Riesling on minulle sydämen asia, sillä asuin puoli vuotta Moselilla, mikä on riesling-aluetta hyvin vahvasti. Olen itsekin ollut viiniä valmistamassa siellä.

– Arvostukseni rieslingiä kohtaan nousi entisestään, kun huomasin, kuinka moni ihminen omistaa sen valmistamiselle elämänsä. Viinin valmistus on rankkaa työtä ja siinä on paljon pelissä. Ei pelkästään viinitilan omistajilla vaan myös työntekijöillä. Tunnelma tiloilla on hyvin perheyhteisöllinen poimijoista viinin valmistajiin asti.

Paitsi juomista myös sosiaalisesta toimenkuvastaan innostuneelle Simunaniemelle työskentely salissa ihmisten parissa on työn iloa ja -paloa ruokkiva tekijä.

– Varsinkin silloin, kun on kaikkein kiireisin ilta – joka pöytään menee eri annokset ja eri viinit – ja itsellä on tunne, että ei ehdi palvella asiakkaita ihan sillä antaumuksella kuin haluaisi. Kun sitten saa kuitenkin pidettyä paletin kasassa ja tyyyväiset asiakkaat kiittävät kädestä pitäen… Silloin kävelee vielä työpäivän päätteeksi hymy huulilla koko matkan kotiin asti, Simunaniemi kuvailee hymyillen.

Lue myös: Dabbalissa yllätysmenu ja villisti viinejä

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
ravintola dabbal
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY