burger kohokohdatGastropub-Lappalaisten ravintolasaaga on saamassa jatkoa maalis-huhtikuussa, tällä kertaa burgeripaikan muodossa. Osoitteeseen Hatanpään valtatie 4 avattava Burger & Beer -ravintola tulee haukkaamaan kiinni burgeriskeneen maailman mauin ja käsityöläishuurteisin. Ja asiakkaiden ennakkoon maistelemien ja sen mukaan tuunattujen ruokatuotteiden muodossa.

Kaipaatko kaupunkiin ravintolaa, jossa tehdään juuri makusi mukaisia hampurilaisia? Nyt se on mahdollista, sillä Sami Lappalainen avaa asiakkaille rohkeasti tilaisuuden maistella uuden ravintolan tuotteiksi suunniteltuja purilaisia jo ennakkoon ja antaa palautetta. Gastropub Kalevassa pistetään erilaisia purilaisia pystyyn koko helmikuun ajan.

Gastropub-Kalevan-terassi– Tämä on sellaista tuotekehitystä ja koekeittoa uutta baaria varten, jota tehdään yleensä salassa omalla porukalla. Me teemme sen kuitenkin ihan julkisesti, jolloin asiakkaat pääsevät palautetta antamalla vaikuttamaan tulevan ravintolan ruokalistan koostumukseen, täytteisiin ja kastikkeisiin, Sami Lappalainen kuvailee.

Lappalaisten linjan mukaisesti uudessakin ravintolassa kaikki tullaan tekemään laadukkaasti ja alusta asti itse aina pihvien lihan jauhamisesta alkaen. Käsityö on homman nimi niin purtavissa kuin juotavissakin, sillä myös olutvalikoima tulee koostumaan pienpanimoiden käsityöläisoluista.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

tuulensuu anu sami lappalainen

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Synttärit Tampereella Gastropub-tyyliin: Juhlakauteen laatujuomin ja rennosti ruokaillen

Tampereen yksityisomisteinen gastropub-perhe juhlistaa pikkujouluaikaa persoonallisissa ravintoloissaan. Tälle juhlakaudelle on ilmaantunut myös uusia tiloja, kuten Gastropub O'Hara'sin pubiruokahuone. Persoonalliset hyvän palvelun ravintolat ovat omiaan pikkujoulujuhlintaan tai muuhun ilonpitoon työ- tai ystäväporukalla.
After Work -tarjoukset Tampereella

Gastropubit haastavat Tampereen ravintolat monimuotoistamaan after work -kulttuuria

Tampereen Gastropubien ravintoloitsija Sami Lappalainen on jälleen vauhdissa. Tällä kertaa mies haluaa innostaa kaupungin ravintolat uudistamaan after work -kulttuuria. Gastropubien After Work La Hora...

Mustekalaa, maissikanaa, levypizzaa, pastaa – Gastropub Kalevan keittiö on nyt aitoa Italiaa

Kalevan maauimalan vieressä sijaitseva kortteliravintola Gastropub Kaleva on vaihtanut aidon italialaisen keittiövaihteen päälle. Pubin keittiöstä tulvii ehdoista ja laadukkaista raaka-aineista luotuja rehtejä annoksia, jotka ovat...