Ravintola Teini TableOnlinessa

Ranskalaiseen ruuanlaittoperinteeseen nojaava Ravintola Teini yhdistää kaikkia klassikkoannosten ja nostalgisen tunnelman ystäviä.

Teini on turkulainen klassikkoravintola historiallisissa Vanhan Suurtorin puitteissa. Teinin juuret ulottuvat aina vuoteen 1924, jolloin ravintola avattiin nimellä Hansa. Teiniksi ravintola nimettiin 40-luvulla, eikä nimi sittemmin ole muuttunut. Kulttuuri- ja yliopistoväki otti paikan omakseen jo alkuvuosista lähtien. Tänä päivänä Teini yhdistää kaikkia klassikkoannosten ja nostalgisen tunnelman ystäviä. Teinin keittiön sydämessä sykkii puuhiiligrilli, joka antaa annoksille oman lempeän omaleimaisen makunsa. Teinin todellinen voimavara on kuitenkin nuorekas, innokas ja osaava henkilökunta, joka ymmärtää nostalgian päälle. Keittiön filosofia nojaa perinteisen, ranskalaiskeittiön oppeihin. Kaikki lihaliemistä béarnaisekastikkeeseen tehdään tietysti alusta asti itse. Salin puolella palvelee iloinen ja asiantunteva tarjoilijatiimi. Sama henkilökunta vetää myös Teinin naapurissa, historiallisen Juseliuksentalon kellarissa sijaitsevaa Gastropub Löytöä. Löydössä laadukkaan mutkaton pubiruoka kohtaa artesaanioluet, luomuviinit ja leppoisan korttelitunnelman.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Google.com
8.2
TripAdvisor.fi
7.0
Facebook.com
9.0
Edellinen artikkeliTammiluodon viinitila
Seuraava artikkeliTableOnline: Suomalainen Pohja
tableonline-ravintola-teiniRavintola Teini TableOnlinessa Ranskalaiseen ruuanlaittoperinteeseen nojaava Ravintola Teini yhdistää kaikkia klassikkoannosten ja nostalgisen tunnelman ystäviä. Teini on turkulainen klassikkoravintola historiallisissa Vanhan Suurtorin puitteissa. Teinin juuret ulottuvat aina vuoteen 1924, jolloin ravintola avattiin nimellä Hansa. Teiniksi ravintola nimettiin 40-luvulla, eikä nimi sittemmin ole muuttunut. Kulttuuri- ja yliopistoväki...