[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Kevät-talvella 2019 Yö pakkaa akustisempia soittimia ja lähtee kiertueelle. Lauantaina 16.3. bändi nähdään Hämeenlinnan Suistoklubilla.
Keikoilla tullaan kuulemaan bändin tulkintoja niin rakastetuimmista kuin vähemmän soitetuista kappaleista – tarkoitus on kuitenkin tuoda kappaleet lähemmäksi kuulijoita. Osaltaan tämän vuoksi esiintymiset on sijoitettu alkuiltoihin; vaikka kyse ei ole pönötyksestä niin annetaan hyvä mahdollisuus myös kuulemiseen.
Osittain kiertueen taustalla on yhtyeen vuonna 2017 julkaisema levy Hyvän yön lauluja. Siinä Yö versioi tunnetuimpia kappaleitaan akustisessa hengessä. Levyllä sovitettiin ja uudelleen tulkittiin muun muassa kappaleet Vie mut minne vaan, Likaiset legendat, Joutsenlaulu, Laulu rakkaudelle, Ihmisen poika, Haaksirikko.
– Halusimme antaa näille lauluille ikään kuin vaihtoehtoisen elämän. Nämä versiot syntyivät tähän aikaan, jossa monet esiintymistilaisuudet ovat intiimejä ja akustisempia – sellaisia, joihin sähköisempi ilmaisu ei välttämättä sovellu, Olli Lindholm kertoo versioista.
Tunnelmallinen kiertue alkaa helmikuun puolivälissä. Se on luonnollinen jatkumo yhden pitkäikäisimmän, 37-vuotiaan suomirock-yhtyeen uralla.
Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu Olli Lindholmin lisäksi Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jussi Turpeinen ja Timo Mynttinen.
Kiertuepaikat
15.2. Hotelli Waltikka, Valkeakoski
16.2. Kehruuhuone, Lappeenranta
17.2. Kiteesali, Kitee
22.2. Teatro, Turku
27.2. Sellosali, Espoo
1.3. PROvinssi, Salo
2.3. YO-talo, Tampere
8.3. Bar Parooni, Läyliäinen
9.3. Rodeo Bar, Urjala
15.3. Lallintalo, Köyliö
16.3. Suistoklubi, Hämeenlinna
17.3 Pato Klubi, Kuusankoski
21.3. Hyvinkääsali, Hyvinkää
22.3. G Livelab, Helsinki
28.3. Maxim, Kuopio
29.3. Nuorela, Luhtikylä
30.3. Kehräämö, Pori
Tapahtumat > Keikat
Yö akustisemmin – Hyvän yön laulujahttps://kohokohdat.fi/tampere/wp-admin/post-new.php?post_type=event
la 16.3.Aika: 19:00
Hintaluokka: https://www.suisto.fi/event/la-16-3-yo-akustisemmin-hyvan-yon-lauluja-2200/
24,50 €
Tapahtumapaikka
Suistoklubi Suistoklubi, Viipurintie 4 Hämeenlinna Hotellit läheisyydessä |
SUISTOKLUBIN KEIKAT Suistoklubi on hämyisä ja rosoinen rock-klubi verkatehtaan kujan suojassa. Yksi Suomen parhaimmista keikkapaikoista ja tunnelmallisimmista live-musiikin tapahtumapaikoista. Ravintolakokonaisuuden täydentää suojaisa terassi tiilirakennuksen sisäpihalla.
Suistoklubi KOHOKOHTIA
pe 24.5. | 21:00 WÖYH! | Suistoklubi |
---|---|---|
pe 31.5. | 21:00 Atomirotta | Suistoklubi |
la 1.6. | 21:00 Atomirotta | Suistoklubi |
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});