Konsta Hietanen: Konstan joulu -joulukonsertti Oulussa

Konsta Hietanen joulukonsertti Oulu

[TAPAHTUMA MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

ke 29.11. Aika: 19:00
Oulun tuomiokirkko | Kirkkokatu 3, Oulu | iCal

Konsta Hietanen käy jälleen joulukiertueelle ja Oulun joulukonsertin lisäksi Konstan joulu nähdään kirkoissa ympäri Suomen. Viime vuonna huimia yleisömääriä kerännyt ja joulukansan ihastuttanut kiertue nähdään tänä vuonna marras-joulukuussa viidellätoista eri paikkakunnalla.

Lämminhenkisissä konserteissa Konstaa säestävät lahtelaiset huippumuusikot: pianisti Matti Hussi ja sellisti Niklas Hagmark. Lisäksi Konsta soittaa itse kitaraa. Konserteissa välittyy Konstan aitous ja taidokkuus kohdata yleisönsä.

Tänä vuonna joulukiertue toteutetaan huomattavasti isompana kuin viime vuonna: kiertue pysähtyy lähes jokaisessa Suomen suuressa kaupungissa. Kirkot ovat suuria, mutta tunnelma tulee jälleen olemaan intiimi. Kiertue alkaa Kajaanista 27.11. ja päättyy minnekäs muuallekaan kuin jokaisen lavalla olevan kotikaupunkiin, Lahden Ristinkirkkoon 22.12.

“Tervetuloa Konstan jouluun, vietetään yhdessä pieni hetki joulua! Rauhoitutaan rakkaiden joululaulujen äärelle, unohtamatta kuitenkaan myös muutamaa rempseämpää hyvän mielen joululaulua. Pari omaakin kappalettani kuullaan ohjelmistossa, varmasti ainakin “Usko joulun taikaan”, jonka teeman alla kiersin viime vuonna ensimmäisen joulukiertueeni”, Konsta kertoo.

Konstan tapa olla läsnä esiintyessään ja ottaa huomioon koko yleisö sekä huikea yhtye ja solistin laulutaito takaavat sen, että näistä konserteista tulee ikimuistoisia!


Tapahtumat > Keikat


Konsta Hietanen: Konstan joulu -joulukonsertti Oulussa
ke 29.11.
Aika: 19:00
Hintaluokka: Ticketmaster.fi

Tapahtumapaikka


Oulun tuomiokirkko
Kirkkokatu 3
Oulu

Hotellit läheisyydessä

Oulun tuomiokirkko KOHOKOHTIA

ke 20.12.19:00 Saara Aalto: Enkeleitä -joulukonserttiOulun tuomiokirkko