Irina LOPPUUNMYYTY

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    pe 12.4. Aika: 23:00
    Suistoklubi | Suistoklubi, Viipurintie 4, Hämeenlinna | iCal

    Irina on energisellä ja monipuolisella tuotannollaan noussut yhdeksi kotimaisen poprockin kiintotähdeksi, jonka lähes kaikki albumit ovat yltäneet platinakantaan.

    Vahva -debyyttialbumin julkaisusta ja ensimmäisistä keikoista tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta. Lähes tuhat keikkaa uransa aikana tehnyt Irina starttasi juhlavuoteen kattavalla kiertueella. Kiertueen kynnyksellä on luvassa myös uutta musiikkia, sillä Irina on viettänyt viimeiset kuukaudet studiossa valmistellen seuraavaa albumiaan.

    – Muistan miten haaveilin Vahvaa tehdessämme, että voi kunpa minulla vielä jonain päivänä olisi monta levyä julkaistuna ja paljon kappaleita, joita ihmiset osaisivat laulaa mukana. Vahva lähti julkaisunsa jälkeen elämään ihan omaa huikeaa elämäänsä ja sain sen mitä olin toivonut nopeammin kuin olin osannut edes ajatella, Irina kommentoi.

    – Vahva oli nimensä mukaisesti vahva startti ja pohja sen jälkeen julkaistuille levyille, sillekin jota nyt työstämme, sekä myös keikoille. Moni Vahvan aikana mukaan hypännyt on mukana edelleen. Siitä jos mistä olen hurjan kiitollinen ja onnellinen.

     


    Tapahtumat > Keikat


    Irina LOPPUUNMYYTY
    pe 12.4.
    Aika: 23:00
    Hintaluokka: lv
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Suistoklubi Suistoklubi
    Suistoklubi, Viipurintie 4
    Hämeenlinna

    Hotellit läheisyydessä

     SUISTOKLUBIN KEIKAT  Suistoklubi on hämyisä ja rosoinen rock-klubi verkatehtaan kujan suojassa. Yksi Suomen parhaimmista keikkapaikoista ja tunnelmallisimmista live-musiikin tapahtumapaikoista. Ravintolakokonaisuuden täydentää suojaisa terassi tiilirakennuksen sisäpihalla.

    Suistoklubi KOHOKOHTIA

    la 11.5.21:00 Antti AutioSuistoklubi
    la 18.5.20:00 Gunu Plays HargroveSuistoklubi
    pe 24.5.21:00 WÖYH!Suistoklubi
    pe 31.5.21:00 AtomirottaSuistoklubi
    la 1.6.21:00 AtomirottaSuistoklubi


    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});