KotiArkistoidut Down Home Kivi: R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA)

[TO 10.11.] Down Home Kivi: R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA)

blues keikka Tampereella
 to 10.11.  20:00

 Kulttuuriravintola Kivi | Kivi Keskustori 2, Tampere | iCal

Down Home Kivi -bluesillassa Kulttuuriravintola Kivessä esiintyy torstaina torstaina 10.11. R.J. Mischo & Franck Goldwasser -blueskokoonpano.

Blues Lovers -yhdistyksen Jukka Mäkinen iloitsee, että nyt voi kuulla kahta alan todellista huippumestaria samalla lavalla.

R.J. Mischo on Wisconsinissa 1960 syntynyt ja Minnesotassa kasvanut blueslaulaja ja mestarillinen huuliharpisti. Virtuoosimaisen soittotekniikkansa lisäksi R.J. – ´King of a Mighty Good Time´ – on myös valloittava ja karismaattinen esiintyjä.

Kaliforniasta saapuva kitaristilegenda ja laulaja Franck Goldwasser saapuu Suomeen nyt ensimmäistä kertaa. Goldwasser tunnettiin aiemmin myös lempinimellä ’Paris Slim’, hänen synnyinkaupunkinsa Pariisin mukaan.

Tapahtuman järjestäjänä toimiva BluesLovers ry on 1980-luvun loppupuolella perustettu tamperelainen elävän musiikin blues & roots-musiikkiyhdistys, jonka kannatusjäseneksi pääsee pienellä jäsenmaksulla.

Syksyllä 2022:
10.11. R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA)
24.11. Knockout Greg
8.12. Jemma Gaala with Kalla Blöös & Gin Mill Trio

 

Tapahtumat > Jazz


Down Home Kivi: R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA)

 to 10.11.
 20:00
 Hintaluokka: 30/25 € (BL-JÄSENET) 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Kulttuuriravintola Kivi

Kulttuuriravintola Kivi
 Kivi Keskustori 2
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Kulttuuriravintola Kivi Ravintolaesittelyssä

Kulttuuriravintola Kivi KOHOKOHTIA

to 10.11. 20:00 [TO 10.11.] Down Home Kivi: R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA) Kulttuuriravintola Kivi
to 10.11. 21:30 Down Home Kivi: R.J. Mischo & Franck Goldwasser (USA) Kulttuuriravintola Kivi
ti 22.11. 19:00 Venlan runoilta Kulttuuriravintola Kivessä Kulttuuriravintola Kivi
to 24.11. 21:30 Down Home Kivi: Knockout Greg Kulttuuriravintola Kivi
ti 29.11. 19:30 Eclipse Club Kivi: Kalevi Hämäläinen Group Kulttuuriravintola Kivi
ke 30.11. 20:00 Vahvaksi oppinut on sisältä hauras Kulttuuriravintola Kivi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Tampereen Komediateatterin stand up -keikat 2026

Tampereen Komediateatterin stand up -keikat tarjoavat syyskaudella poikkeuksellisen kattauksen...

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Mokkapirtti Valkeakoskella

Mokkapirtti on teeveestä tuttu Valkeakosken nähtävyys, jonka kesäterassi ja...