KotiKeikatJazz Tampere Ranskalais-kariabalainen laulaja Adi Oasis Tampereen G Livelabissa

[TI 22.4.] Ranskalais-kariabalainen laulaja Adi Oasis Tampereen G Livelabissa

Junglen, Lenny Kravitzin ja Anderson Paakin kanssa yhteistyötä tehnyt ja rytmimusiikin uudeksi suosikiksi noussut laulaja-basisti Adi Oasis saapuu klubikeikoille Suomeen ja esiintyy Tampereen G Livelabissa tiistaina 24.4.2025.

Adi Oasis on ranskalais-kariabalainen laulaja, säveltäjä ja basisti, joka on kerännyt kansainvälistä huomiota funkia, soulia, jazzia ja r&b:tä yhdistelevällä musiikillaan. Ennen menestyksekästä soolouraansa artisti tuli tunnetuksi yhdysvaltalaisen Escort-yhtyeen laulajana ja basistina. Soolouralle lähdettyään Adi Oasis on ottanut nopeasti edistysaskelia ja noussut yhdeksi rytmimusiikkiskenen keskeiseksi nimeksi. Suosiota ovat kasvattaneet erityisesti magnetisoivasta lavakarismastaan tunnetun artistin keikat.

Osaltaan Adi Oasiksen tunnettuutta ovat edistäneet myös hänen sisältönsä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi YouTuben suositulla COLORS-kanavalla. Myös perinteisempi media – muun muassa Rolling Stone, Vogue ja NME – on noteerannut artistin ja kirjoittanut hänestä ylistävään sävyyn.

Adi Oasis on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lenny Kravitzin, Anderson .Paakin, Gregory Porterin ja Masegon kaltaisten artistien kanssa. Laulaja-basistin musiikki ylittää genrerajoja ja muodostaa raikkaan sekä sielukkaan kokonaisuuden. Vuonna 2023 ilmestyneellä debyyttialbumillaan “Lotus Glow” tarjoili 70-luvun soulista, jazzista ja r&b:stä inspiroituneita kappaleita, joita vie eteenpäin vastustamaton ja alati sykkivä groove.

 

Tapahtumat > Festivaalit


Adi Oasis

  ti 22.4.
  19:00
  Hintaluokka: Tickets 36 € 
  Tapahtuma verkossa

 

 

Tapahtumapaikka


G Livelab Tampere G Livelab Tampere
 G Livelab Tampere
Tampere
33210

 Hotellit läheisyydessä

Katso Tampereen G Livelabin keikat

SYÖ TÄÄLLÄ

Keikan jälkeen monille tulee nälkä. G Livelabin lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä G Livelabin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.

YÖVY TÄÄLLÄ

Yhdistä livemusiikkielämykseen yöpyminen. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

TTT-Klubin livekeikat 2026 – kevään kohokohdat

TTT-Klubin livekeikat tarjoavat tänä keväänä keikkaputken, joka painottuu viikonloppuihin. ...

Manserock tapahtumat Tampereella 2026 – Eput ja Mansen tähdet live-keikalla

Vuosi 2026 on monella tavoin merkittävä Manserockin historiassa. Eppu...

Metallikeikat ja metallifestivaalit Tampereella 2026

Metallikeikat 2026 tuovat ssa ja tulevina kuukausina raskaanmusiikin ystäville...

G Livelabin keikat Tampereella – vapputunnelmaa terassilla ja live-illoissa

Tampereen G Livelabin keikat 2026 tuovat huippuäänentoistostaan  ja Tammerkoskimaisemistaan...