
Tampereen Puistokonsertit mukana Manse Pride -viikolla. Laikunlavan ilmaiskonsertissa nähdään Hannaeerika ja Armi Harmio.
Katso kaikki Tampereen ulkoilmakonsertit kesällä 2026.
TAPAHTUMAN OHJELMISTO JA AIKATAULU
Klo 18.00 Hannaeerika
Hannaeerika on laulaja-lauluntekijä, jonka herkkä ja leikittelevä tyyli vangitsee kuulijan ensimmäisellä sävelellä. Hänen musiikkinsa on kuin pala lapsuuden mummolaa – turvallinen, lämmin ja sydäntä lähelle tuleva, mutta samalla raikkaasti nykyhetkessä kiinni. Kappaleillaan hannaeerika haluaa luoda tilaa asioille, joista on hänen mielestään tärkeä puhua: mielen kivuista, tyttöjen välisestä rakkaudesta ja lapsuuden suruista. Hannaeerika on julkaissut kaksi EP:tä. Hänen kappaleensa ovat yltäneet radiosoittoon ja hänet on valittu YleX Nosteessa -viikon artistiksi. Hannaeerikan uniikki tyyli ulottuu myös hänen visuaaliseen maailmaan. Hän luo itse esiintymisasunsa kierrätyslangoista, mikä heijastaa hänen luonnonläheisyyttään ja DIY-henkeään.
Klo 18.45 Armi Harmio
Armi Harmio on laulaja-lauluntekijä ja esiintyjä, jonka musiikissa suomalainen iskelmäperinne yhdistyy moderniin ja kokeilevaan ilmaisuun. Taiteellisen työn ytimessä on halu kulkea valtavirran sivussa ja käsitellä ajankohtaisia teemoja, kuten neuroepätyypillisyyttä ja epätasa-arvoa, puettuna energiseen ilmaisuun ja tarttuviin melodioihin. Tavoitteena on tehdä vaikeistakin teemoista helpommin koettavia ja lähestyttäviä. Armi Harmion ensimmäinen albumi Surumielinen sateen kastelema (2024) sai lämpimän vastaanoton. Toinen albumi julkaistaan syksyllä 2026. Estetiikka on Harmion esiintymisessä tärkeässä roolissa, ja lavalla hänet nähdään usein upeissa harkituissa asuissa ja punaisen eri sävyissä.
Tapahtumat > Keikat
Puistokonsertti Goes Pride Laikunlavalla: Armi Harmio, Hannaeerika
ti 9.6.18:00
Hintaluokka: Vapaa pääsy
Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä
Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.
Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.
Tapahtumapaikka
| Laikunlava Laikunlava Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Laikunlava on katettu esiintymislava Vanhan kirjastotalon puistossa Tampereen keskustassa, lähellä Tammerkosken rantaa ja Keskustoria.
Lavan välittömässä läheisyydessä toimii myös G Livelabin puistoterassi.
Näytä kaikki Tampereen keskustorin ravintolat.
Lue lisää






