
Lost in Music on Suomen suurin alkusyksyn klubifestivaali ja Tampereen syksyn ehdoton kohokohta Tampereen tapahtumakalenterissa. Tampereella kuullaan raikkainta kotimaista musiikkia.
torstain ja perjantain välillä 1.–2.10.2026 Tampereella esiintyvät muun muassa Tuure Boelius, Raama, Efka Crush, Aaro630, Kukkatalo, Vauxdeville, keiju ja Emmi Lorentzen.
Lost In Music levittäytyy ympäri kaupunkia ja sen tapahtumapaikkoja, jotka ovat tänä vuonna Telakka, G Livelab, Maanalainen, Olympia-kortteli, Paapan Kapakka ja O’Connell’s.
Lost In Music on monipuolinen läpileikkaus ajankohtaiseen musiikkikenttään. Se painottaa artistien ajankohtaisuutta, mutta haluaa myös tukea nousevia itsenäisesti toimivia artisteja löytämään uutta yleisöä ja tietään alan toimijoiden luokse.
Suomen johtavan uuden musiikin showcase-festivaalin taiteellisena johtajana aloitti äskettäin Lotta Savolainen.
Viime vuonna hän kuvaili festivaalin ohjelmavalintojaan näin:
– Tänä vuonna keskitymme esittelemään mahdollisimman laajasti kotimaista musiikkikulttuuria. Nostamme näkyviin uran eri vaiheilla olevia artisteja ja yhtyeitä lähes kymmenessä eri keikkapaikassa. Kantavana pääarvonamme on ohjelmiston monipuolisuus ja korkea taso.
Lost In Music on alamme tärkein kotimainen showcase-tapahtuma. Kunnioitan suuresti tapahtuman historiaa ja merkitystä niin artisteille, kuin alan muillekin toimijoille. Haluankin tuoda Lost In Musicin yhä vahvemmin musiikillisen monipuolisuuden, kansainvälistymisen ja alan uusien avausten areenaksi.
Tänäkin vuonna kaupunkifestivaali tulee jakautumaan Tampereen eri keikkapaikoille. Festivaalin ensimmäiset kiinnitykset edustavat monipuolisesti eri genrejä, kuten pop, rap, indie/alternative, moderni pop.
Matalankynnyksen keikkapaikkana on tänäkin vuonna O’Connell’s -irlantilaisbaari, jossa voi kuulla ilmaiskeikkoja.
Lost in Music on Suomen suurin ja merkittävin showcase-festivaali ja Tampereen syksyn ehdoton kohokohta. Musafestaria on vietetty Tampereella vuodesta 2007 alkaen. Ohjelmistossa esittäytyvät musiikkigenret, kuten pop, rock, indie, heavymetal, hiphop- ja maailmanmusiikki. Tapahtuma on samalla osa Music x Media -tapahtuman showcase-festivaalia tuoreille artisteille.
KOHOKOHDAT
Katso kaikki festivaalin esiintyjät tapahtuman kotisivulta
LOST IN MUSIC KOHOKOHTIA VUOSIEN VARRELTA
[TO 3.10.] Lost In Music 2024: Dalindèo, D.O.P.A., Timo Lassy Trio
[LOKAKUUSSA] Lost In Music 2023: Tuomo & Markus, Oneviolin, Emilia Sisco
[TO 20.9.] Lost in Music Festival 2022: Yona, Litku Klemetti, Anna Järvinen (SE), Pambikallio
Tapahtumat > Festivaalit
Lost in Music 2026
to 1.10. - pe 2.10.Hintaluokka: Useita lipunhintoja
Tapahtuma verkossa
Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä
Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.
Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.
Tapahtumapaikka
| Tampere, Useita tapahtumapaikkoja Tampere Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Näiden tapahtumien tapahtumapaikkoja voi olla useita.
