KotiArkistoidut Lost In Music 2023: Tuomo & Markus, Oneviolin, Emilia Sisco

[LOKAKUUSSA] Lost In Music 2023: Tuomo & Markus, Oneviolin, Emilia Sisco

Game Changing -albumin julkaisukeikka Tampereen G Livelabissa torstaina 19.1.2023.

Lost In Musicin avajaispäivänä keskiviikkona 4.10. G Livelabissa on luvassa laadukas ja yllätyksellinen roots-henkinen ilta, kun lavalle astuvat Emilia Sisco, Oneviolin ja Tuomo & Markus.

Juurevaa bluesia ja retrosoulia amerikkalaiseen jazz-perinteeseen yhdistelevä Emilia Sisco palkittiin vuoden parhaana tulokkaana jo vuoden 2017 Finnish Blues Awards -gaalassa. Englanniksi levyttävä helsinkiläisartisti julkaisi kehutun debyyttialbuminsa You Ain’t Heard keväällä 2018 ja esiintyi sen myötä myös eri puolilla Eurooppaa. Timmion Records julkaisi laulajan tuoreimman, Cold Diamond & Mink -kokoonpanon kanssa levytetyn klassista soul groovea tihkuvan tuplasinglen Trouble / It’ll Get Better kesällä 2023.

Kymmeniä miljoonia katselukertoja viraaliksi paisuneilla videoillaan kerännyt ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hittikappaleista käyttäen vain viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki – rummuista bassoon ja melodiaan – on tehty vain ja ainoastaan yhdellä viululla, ääniraitoja kerrostaen. Vaasalaislähtöinen ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on hankkinut kannuksensa opiskelemalla viulunsoittoa Lontoon Royal College of Musicissa.

Game Changing -albumin julkaisukeikka Tampereen G Livelabissa torstaina 19.1.2023.

Tuomo & Markus -duon musiikkia on istutettu genreihin, kuten nordic americana ja indie folk ja kaksikon monipuolisessa musiikissa on kuultavissa vaikutteita ainakin jazzista, soulista sekä progesta. Instrumenttinsa virtuoosimaisesti hallitsevien kosketinsoittaja Tuomo Prättälän ja kitaristi Markus Nordenstrengin muodostaman yhtyeen esikoislevy, vuonna 2016 ilmestynyt Dead Circles, keräsi ilmestyessään viiden tähden arvioita kotimaassa Helsingin Sanomia ja Rumbaa myöten. Myös kaksikon tuorein pitkäsoitto, alkuvuodesta 2023 julkaistu Game Changing niitti Hesarilta täydet viisi tähteä.

Lue lisää: Lost In Music 2023

Tapahtumat > Jazz


Lost In Music 2023: Tuomo & Markus, Oneviolin, Emilia Sisco

  ke 4.10.
  20:15
  Tapahtuman kotisivut: https://glivelab.fi/tampere/events/lost-in-music-emilia-sisco-oneviolin-tuomo-markus-64d090b8f746cbb68c563db4/

Tapahtumapaikka


G Livelab Tampere G Livelab Tampere
 G Livelab Tampere
Tampere
33210

 Hotellit läheisyydessä

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Tampereen Komediateatterin stand up -keikat 2026

Tampereen Komediateatterin stand up -keikat tarjoavat syyskaudella poikkeuksellisen kattauksen...

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Mokkapirtti Valkeakoskella

Mokkapirtti on teeveestä tuttu Valkeakosken nähtävyys, jonka kesäterassi ja...