Tampellan terassilla voi ruokailla ihan koko annoskavalkadin mitalta. Aloitella voi vaikkapa puuhiiligrillissä grillattuilla jättikatkaravunpyrstöillä avokado-kurkkusalaatin, paahdettua chilin, grillattua limen ja chimichurrin kera.

Ravintola Tampella avautui kesään uudistunein annoksin, joita voi nauttia myös hulppeamaisemaisella terassilla koko makuvalikoiman mitalta. Ruoka-annoksista juomiin, tietenkin.

Tampellan Lasset, keittiömestari Lasse Niemelä ja ravintolapäällikkö Lasse Haapa, ovat junailleet uusia annoskuvioita alkavalle kesälle. Uutuutena listalle on kirmannut hevonen.

– Se on paljon syvemmän makuista kuin esimerkiksi naudan sisäfilee. Pidän siitä kovasti, Haapa kuvailee.

Omaa makuaan lihojen lisäksi myös kaloihin ja moniin kasviksiinkin tuo ravintolan hiiligrilli. Hehkuvilta hiililtä avotuliaromia ovat ammentaneet myös uuden alkuruoka-annoksen jättikatkaravunpyrstöt.

Raittiusseuran Sorbettia, eli mascarponekreemiä, omatekoista basilikasorbettia ja limoncellolla marinoituja tuoreita marjoja.

Jälkiruokarintaman kesähurmuriksi puolestaan osoittautuu hilpeästi nimetty Raittiusseuran sorbettia. Raikkaasta annoksesta löytyy maskarponekreemin ja basilikasorbetin lisäksi limoncellolla marinoituja tuoreita marjoja. Koska raittiusseura, tietenkin.

– Halusimme tuoda asiakkaille annoksellisen kesäistä raikkautta, emme niinkään äärimakeutta. Ja marjat on tosiaan marinoitu salakavalasti limoncellolla, Haapa virnistää.

Mikäli aurinko intoutuu paahtamaan paisteiselle terassille ihan täysillä tehoilla, on varjon alla kuitenkin mukavaa ruokailla. Myös viilentävät juomat tasoittavat toki tilannetta. Sisätilat taas pysyvät takuuvarmasti mukavissa astelukemissa helteilläkin, sillä ne jäähdytetään ekologisesti koskiveden voimin.

Paikallisen Tampere Brewing & Distillery Co:n maltaiset ovat juomavalikoimassa mainiosti edustettuina.

Terassibaari palvelee luonnollisesti ruoan ohella myös monipuolisin kuohuvin ja kuplivin. Paikallisen Tampere Brewing & Distillery Co:n maltaiset ovat valikoimassa mainiosti edustettuina. Piipahtaa voikin myös tuopposelle ja pienelle suolapalalle vaikka suositun tapaslautasen muodossa.

Teksti ja kuvat: Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...

Tampellan syksyssä uusia kalaisia annoksia – vuoropäällikkö Erika Savilahden suosikit

Ravintola Tampella on uudistanut syksyn tullen annoskimaraansa, jolla eväkkäät nousevat vahvasti esille. Lapista kokemusta ammentamassa käynyt vuoropäällikkö Erika Savilahti on erityisen hurmaantunut kalaisiin annoksiin. –...
tampella-kabinetti-tampere

Ravintola Tampellan kabinetin ikkunanäkymissä katseen vangitsee Tammerkosken virtaava vesi

Ravintola Tampella on laadukas ravintola kauniissa kansallismaisemamiljöössä. Ravintolasta on mahdollista varata muusta ravintolatilasta lasiseinin erotettu 40 hengen kabinetti yksityiskäyttöön. Tätä omaa rauhaa kaipaaville ryhmille ja...