KotiTapahtumat TampereKeikat Mikko Nousiainen Iltaravintola Laternassa

[PE 9.8.] Mikko Nousiainen Iltaravintola Laternassa

Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluva Laterna avasi keväällä uudistettuna iltaravintolana, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin.  Elokuussa Laternan lavalle nousee perjantaina 9.8. Jukka Nousiainen.Jukka Nousiainen on vuonna 1981 syntynyt, tamperelaistunut musiikintekijä joka tekee ja julkaisee musiikkiaan omilla ehdoillaan ja omassa tahdissaan. Ensimmäinen suomenkielistä rokkia sisältänyt pitkäsoitto ”Huonoa Seuraa” tuli vuonna 2014 ja viimeisin levy on bändilevy ”Jukka Nousiainen & Kumpp. Matkalla Kotiin” vuodelta 2021.

Ensi vuodelle on suunnitteilla sekä soololevy että levy uuden supertrion (Ninni Luhtasaari/Sini Suvanto/Jukka Nousiainen) kanssa. Nousiaisen soolokeikat ovat lähtökohtaisesti intiimejä ja pelkistettyjä mutta yllätyksiäkin usein tulee – päivän ja sään mukaan. Viime aikoina keikoilla on ollut usein mukana rumpukone tahdittamassa rytmikkäämpiä kappaleita mutta periaatteessa mitä tahansa voi tapahtua. Laternassa Jukka esiintyy soolona.

Ennen keikkaa Laternassa voi nauttia keittiön ja baarin antimista sekä historiallisesta ja rennosta tunnelmasta.

Tapahtumat > Keikat


Jukka Nousiainen

  pe 9.8.
  21:00
  Hintaluokka: 22    Tiketti.fi
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Laterna Laterna
 Puutarhakatu 11
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Laterna on ohjelmallinen ravintola, jossa on tapahtumailtoina ovipalvelumaksu tai pääsyliput.

LUE MYÖS

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Jooga ja elektroninen musiikki yhdistyvät G Livelabin keikalla Tampereella

Tampereen G Livelab järjestää lokakuussa 2026 joogakonsertin, jossa esiintyy...

Kaupunkinosafestivaalit Tampereella 2026 – Viinikan ja Nekalan tunnelmaan viikonloppuna

Kaupunginosafestivaalit Tampereella ovat mainioita tapahtumia tutustua aitoon tamperelaiseen tunnelmaan....

Tapahtumien Yönä Panimoravintola Plevnan leffatunnarispesiaali on nyt TV-tunnarispesiaali

Tamperelaisen DJ Juissin viime kesiltä tuttu Vinyyliveranta viihdyttää tänäkin suvena Panimoravintola Plevnan katetulla...

Laukon Kesän avajaisviikonloppuna Maija Vilkkumaa kartanon puistolavalla

Laukon Kesän avajaisviikonloppua tähdittää halki Suomen tänä kesänä konsertoiva...