O’Connell’s Irish Pub ja samaisen kadun Cask Room päättivät täräyttää stout-kisan pystyyn. lokakuun lopussa. Nitro Stout Marathon 2022 – Tampere vs. Dublin  -kisa ratkesi tamperelaisen oluen voittoon. Hienoa on myös, että tamperelaiset olutravintolat tekevät mukavassa hengessä yhteistyötä.

Cask Room löytyy Rautatienkatu 14:stä. Kolme kaveria kuvassa ovat Mark Nolan (vas.), Magnus Hofslagare ja Teemu Halmela (oik.). Kuva: Alexander Lembke.

Rakkaat pubinaapurukset O’Connell’s ja Cask Room päättivät ryhtyä leikkisästi kilpasille Guinness-stoutin ja Cask Roomin oman Dryeness-stoutin voimin.

Maratoniin osallistuneet äänestäjät suuntasivat ensin juomaan tuopin stoutia toisessa baarissa ja siirtyivät sitten kuitti mukanaan maistelemaan toisen kisatuopillisen toiseen baariin.

Tällä kertaa maistelu tuotti 35 ääntä Cask Roomin omaan Dryeness stout -olueesseen ja vei voiton aika selkeästi. Guinness sai 15 ääntää, tiedottaa Mari Järvinen O’Connell’sista.

–  Saimme asiakkailta kiitosta siitä, että idea oli hauska ja saisi olla enemmänkin tällaisia tempauksia. Myös Cask Roomin väki oli innoissaan, että hyvää yhteistyötä ja lisää näitä.

Äänestäjien kesken arvottiin myös palkintoja tulosten selvittyä.

Simon Foster. Kuva Kohokohdat.fi

O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24
Cask Room, Rautatienkatu 14