Pieni makupala Gastropub Tuulensuun joulumyyjäisten omatuontitarjonnasta.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 1.12. Gastropub Tuulensuu avataan tavallista aikaisemmin joulumyyjäisten merkeissä. Tarjolla on erittäin edullisia ja harvinaisia belgialaisia omatuontioluita vaikkapa pukinkonttiin tai olutjoulukalenteriin sujautettaviksi. Myös laseja myydään huokeaan hintaan.

– Kellarista kannetaan baarin puolelle noin neljääkymmentä erilaista belgialaista omatuontiolutta, jotka ovat vahvuudeltaan 5,5% tai sen alle. Oluet myydään mukaan isolla alennuksella, jopa -50% ravintolahinnoista, ravintoloitsija Sami Lappalainen kertoo.

Kyseiset oluet ovat ravintolan omaa maahantuontia Belgiasta. Mukana on jokunen vanha tuttu klassikkomaltainen, mutta kimarassa on kosolti myös uutuuksia, joita ei ole aikaisemmin Suomeen kiikutettukaan. Harvinaista herkkua on tyrkyllä siis.

– Tässä on hyvä tilaisuus ostaa erikoisempia oluita joko itselleen, joululahjaksi tai vaikka joulukalenteriin. Meillähän myydään myös valmista olutjoulukalenteria meidän valitsemillamme oluilla, mutta näistä voi koostaa sitten juuri mieleisensä.

Lisäksi Tuulensuusta saa maltaisilleen myös kunnon laseja, sillä varastoa tyhjennetään myös olutlaseista huokeaan hintaan.

Tuulensuun joulumyyjäiset 1.12. klo 13 alkaen.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY