Keittiömestari Valtteri Hakkaraisen pop up -päivät alkavat raaka-aineiden hakureissulla torille ja kauppahalliin. Osa annoksista on koko tapahtuman ajan valikoimassa, osa vaihtelee keittiömestarin inspiraation ja löytyneiden yllätysraaka-aineiden mukaan.

Ravintola Henriks operoi pop up -ravintolan jo toista kesää peräkkäin. Tällä kertaa tähtäimessä ovat erityisesti kala- ja kasvisantimet kalatacoista portobelloburgeriin. Jälkihyvänä yllättävät esimerkiksi jäätelöpuikot niin lapsille kuin aikuisillekin sopivassa muodossa.

Henriksin keittiömestari Valtteri Hakkarainen on pop up -tempauksesta täpinöissään ja yllätyksellisistä raaka-ainehankinnoista inspiroitunut.

– Voimme elää sen mukaan, mitä löydämme esimerkiksi torilta tai kauppahallista. Vaikka meillä on tietenkin suunnitelma mitä tarjotaan, niin keksimme silti uutta koko ja se on se tämän jutun suola. Uskon, että myös asiakkaille on mielenkiintoista tulla katsomaan, mitä uutta olemme kehitelleet, Hakkarainen kertoo.

Koko tapahtuman ajan valikoimassa oleva kalataco-annos yllättää yhdistämällä perisuomalaisia raaka-aineita ja aromeja meksikolaisiin makumuotoihin. Keittiön uudella tortillaprässillä operoidun ruistortillan sisuksiin asetellaan ahventempuraa, salsatyylistä retiisislaw’ta, tillimajoneesia ja rucolaa.

Tampere ravintoloineen on hulppeasti kahden kalarikkaan järven ympäröimä. Henriks haluaakin tuoda pop up -ravintolassaan nyt isommasti eväkkäät esiin kasvisannosten ohella, vaikkei liha-annoksiakaan ole unohdettu. Kuuluvathan lihaisat grilliantimet erottamattomasti kesään. Henriksissä on kuitenkin ollut jo vuosia valittavissa esimerkiksi kokonainen kasvismenu, ja pop up tulee varmasti virittelemään uusia makuvisioita myös sille rintamalle samoin kuin eväkästahollekin.

– Olemme järvikaupunki, mutta mielestäni Tampereella hyödynnetään lähivesien kaloja vielä aika heikosti. Haluamme nyt näyttää, miten monipuolisesti ja maukkaasti kalaa ja myös kasviksia voidaan valmistaa. Nämä uudet kuviot tulevat varmasti näkymään Henriksin syksyssä, Hakkarainen lupaa.

Siikaceviche, kurkkusorbet ja pala maissinäkkileipää aloittaa aterian raikkaasti.

Vaihtelevaan annoskimaraan on suunniteltu niin ahvenskagenia, nokkoslettuja, marjainen sitruunaposset, yllätyksellisiä jäätelöpuikkoja kuin koko pop up -tempauksen ajan valikoimasta löytyvä portobelloburgerikin. Valikoimasta löytyy aina myös vaihtuva lihaisa vaihtoehto.

Henriksin pop up houkuttaa myös matalien hintojensa puolesta.

– Meille on myös hyvin helppoa tulla kokeilemaan uusia makuja, sillä hinnat ovat viime kesän tapaan erittäin edulliset. 25 eurolla saa jo alku-, pää- ja jälkiruoan ja jonkun juomankin, Hakkarainen valottaa.

Rento kesäinen pop up on varmasti myös mainio keino saada Henriksissä vielä vierailemattomat, valkoisia pöytäliinoja ehkä empien silmäilevätkin toteamaan, että kyseessä on perin lupsakka mutkattoman ruokailun ravintola.

Pop up -tempauksen aikana lauantaina 4.8. Henriksissä on voimassa myös virallinen Popeda-menu yhtyeen Ratinan-keikan kunniaksi.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

PÖYTÄVARAUS

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pinot Noir -viikot Tampereella

[20.5.-2.6.] Riesling & Co -viikot 2024 Tampereella

Rapsakat saksalaiset viinit piristävät 60 huippuravintolassa ympäri Suomen. Tampereelta on mukana tällä kertaa kahdeksan ravintolaa: Gastropub Tuulensuu, Ravintola Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, Sasor Restaurant &...

Henriks avautuu uudistuneena 17.2. – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Mittavan ja pitkään suunnitellun uudistuksen läpikäynyt Henriks avautuu 17.2. bistro Henriksinä. Niin sisustus kuin ruokalistakin on päräytetty tähän päivään liki 40-vuotiaan ravintolan klassikkojuuria unohtamatta. Vuodesta...

Henriksin kabinetit muuntuvat brunssille, juhliin ja kokouksiin

TAMPEREEN KABINETIT > Henriks Henriksin ravintolasalin takaosasta on käynti rauhallisiin ja kauniisiin kabinettitiloihin, jotka muotoutuvat monenlaisten yksityis- ja yritystilaisuuksien näyttämöksi palavereista häihin, karonkkoihin, luokkakokouksiin...