Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen esiintyy neljänä peräkkäisenä iltana Tampereen G Livelabissa. Teemakonserteissa kuullaan musiikkia Martikaisen ensimmäisiltä sooloalbumeilta Mierolainen (2004), Rakkaus (2006), Toivo (2009) ja Usko (2011).

Jarkko Martikaisen keikat Tampereella
Jarkko Martikaisen keikat Tampereella. Kuvaaja: Tommi Palsa

Tampereen G Livelabin lisäksi Martikainen toteuttaa samanlaisen konserttikokonaisuuden huhtikuussa myös Helsingin G Livelabissa.

Konsertteja ennen on luvassa haastatteluosuus, jossa valotetaan kunkin albumin taustoja yhdessä Martikaisen ja muiden albumin tekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi Martikainen tuo omaa kuvataidettaan esille G Livelabiin. Taidenäyttelyt vaihtuvat päivittäin albumien teemojen mukaisesti.

Jarkko Martikainen kertoo odottavansa huhtikuisia vierailujaan mielenkiinnolla.

”Kun sain kuulla ehdotuksen neljästä perättäisestä keikasta kumpaisessakin G Livelabissa, heräsi ajatus tarttua johonkin hieman hulluun lähtökohtaan. Niinpä jokaisen illan ensimmäisenä osuutena kuullaan yksi albumikokonaisuus. Iltojen kakkossetit sisältävät puolestaan otantoja lauluntekijähistoriani varrelta, siis ikää keränneitä mutta myös levyttämättömiä kappaleita”, Martikainen sanoo.

”Perjantaiset Toivo-teemaillat ovat soolokeikkoja, koska levykokonaisuus tuli tehdyksi yksin. Muina iltoina saan lavalle seurakseni heitä, jotka olivat kanssani luomassa kyseisiä levyjä, siis Ville KankaanUpi Heikkisen, Jarmo Hovin sekä Vellu Halkosalmen.”

Jarkko Martikaisen albumiteemakeikoille myydään lippuja alkaen 28 €. Lisäksi G Livelabien nettisivuilla ja G Livelab -sovelluksessa on myynnissä rajoitettu erä kaikki viikon neljä keikkaa sisältäviä sarjalippuja hintaan 100 €. Martikainen esiintyy Tampereen G Livelabissa 5.–8.4. ja Helsingin G Livelabissa 12.–15.4.

G Livelab Tampere

5.4. Jarkko Martikainen: Mierolainen
6.4. Jarkko Martikainen: Rakkaus
7.4. Jarkko Martikainen: Toivo
8.4. Jarkko Martikainen: Usko

Liput 28 €/ilta, 100 €/sarjalippu