
Tampere Jazz Happening järjestetään 29.10.–1.11.2026, jolloin Tampereen isoin jazzfestivaali avaa myös uudistuneen Tullikamarin. Tampereen kansainvälinen jazzfestivaali tuo kaupunkiin joukon nykyjazzin kiinnostavia nimiä niin meiltä kuin maailmaltakin. Tänä vuonna katse on tarkentunut Hollantiin.
Netherjazz-avajaiskonsertin uusia, nousevia nimiä esittelevässä ohjelmistossa kuullaan kolmea yhtyettä, joita yhdistää elektronisen musiikin ja jazzin ennakkoluuloton yhdistely sekä hollantilaisen jazzin monimuotoisuus ja kansainvälisyys. Tilaisuudessa esiintyvät triot Neon River ja Raw Fish sekä bolivialaistaustaisen artistin Ibelisse Guardia Ferraguttin johtama sekstetti AWICHAS. Klubilla järjestettävään konserttiin on vapaa pääsy.
Perjantaina aukeavat ensimmäistä kertaa Pakkahuoneen ovet. Palkintoseremoniassa jaetaan Suomen arvostetuin jazzmuusikolle myönnettävä tunnustus, Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto sekä palkitaan muita alan ansioituneita tekijöitä. Palkintojenjaon päätteeksi Yrjö-palkinnon voittaja esiintyy.
Varsinaisen konserttiohjelman aloittaa Cosmic Ear, joka rakentaa eräänlaisen jatkumon viime vuoden festivaaliin: viime vuoden kansainvälisen ohjelman päättänyt Goran Kajfeš palaa nyt lavalle käynnistämään Happeningin 45. juhlavuoden viikonlopun. Cosmic Ear on ruotsalaisen jazzin superyhtye, jossa Kajfešin rinnalla soittavat mm. Tampereen yleisölle monista yhteyksistä tuttu Mats Gustafsson sekä Don Cherrynkin kanssa esiintynyt ja levyttänyt Christer Bothén. Illan muut esiintyjät ovat Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings solistinaan Johanna Elina Sulkunen sekä hollantilais-yhdysvaltalais-bolivialainen MESTIZX, jonka laulajana on avajaiskonsertissakin esiintyvä Ibelisse Guardia Ferragutti.
Telakka täyttyy festivaaliviikonloppuna tuttuun tapaan kotimaisesta jazzista. Perjantaina esiintyvät Linda Fredrikssonin, Laura Naukkarisen ja Matti Byen muodostama Kiri Ra!, laulaja Anna Dantchevin johtama Dantchev: Domain ja kotimaisen elektrojazzin kiintotähti RinneRadio.
Lauantaina Pakkahuoneella soi elävä musiikki kahden konserttitilaisuuden ja kuuden yhtyeen voimin. Päivätilaisuudessa kuullaan pianistivetoisia yhtyeitä, kuubalaisen Aruán Ortizin I’ve Known Rivers Trioa ja sveitsiläisen Colin Vallonin trioa. Lisäksi juhlistetaan Jazz Suomi 100 -vuotta Mikko Innasen Juhlayhtyeen johdolla, solistivierainaan Selma Savolainen, Juhani Aaltonen ja Adele Sauros.
Iltatilaisuuden aluksi matkataan Kaukoitään, kun hollantilaisfonisti Benjamin Hermanin trio yhdistää voimansa japanilaisen Tomoaki Baban kanssa ja tuo lavalle Tokion melun, nopean rytmin ja omaleimaisen ilmapiirin. Ranskalaisyhtye Kolingan johtajana toimii muusikko, kirjailija, säveltäjä ja laulaja Rébecca M’Boungou. Illan viimeinen kokoonpano tuo kuultavaksi harvinaisempia soittimia, Manu Delagon handpanin sekä Max ZT:n dulcimerin.
Telakalla soittavat lauantaina sähkökitaristi Jukka Kääriäinen ja argentiinalaisfonisti Camila Nebbia, kitaristi Raoul Björkenheim ja norjalaisrumpali Paal Nilssen-Love sekä Anni Elifin, Pauli Lyytisen ja Olavi Louhivuoren yhtye Elifantree.
Sunnuntaina Pakkahuoneen ohjelman avaa norjalais-hollantilainen Beiggja, joka nähdään nyt ensi kertaa Suomessa. Ranskalainen kontrabasisti Claude Tchamitchian tuo Vapaat äänet -kiertuetoiminnan 30-vuotista taivalta juhlistavaan konserttiin yhtyeensä Poetic Power. Pakkahuoneen kansainvälisen ohjelman huipentaa yhdysvaltalainen vibrafonisti Joel Ross uuden Gospel Music -projektinsa kanssa.
Vuodesta 1982 lähtien järjestetty tapahtuma on kohokohta Tampereen tapahtumakalenterissa. Tampere Jazz Happening juhlii 2026 jo 45. festivaaliaan.
Tampere Jazz Happening on järjestetty viime vuosina Tullikamarilla ja Telakalla, joissa ollaan nähty reilusti yli 100 muusikkoa ympäri maailmaa joka vuosi. Edellisellä kerralla Tullikamari oli remontissa, joten osa konserteista siirtyi väliaikaisesti Paja Kongressiin hotelli Torni Tampereen yhteyteen ja päätöspäivänä sunnuntaina Tampere-talon Pieneen saliin.
Festivaalilla kuullaan aina myös kotimaista jazzia. Jazzfestivaalin tapahtumapaikkoina Kulttuuriravintola Telakka on profiloitunut erityisesti kotimaisten jazzartistien pienempänä ja tunnelmallisena keikkapaikkana, jossa koettiin viime vuonna festivaalin ensimmäiset ja viimeiset keikat. Tällä kertaa päätöskeikka koetaan Klubilla, kun päätöskonsertissa päästään nauttimaan ranskalais-kolumbialaisen ¡Ya Voy! -yhtyeen tarjoilemista keinuvista rytmeistä. Päätöskonserttiin on vapaa pääsy.
Tullikamari aukeaisi yleisölle Tampere Jazz Happeningin yhteydessä, joka järjestetään 29.10.–1.11.2026. Järjestyksessään 45. Tampere Jazz Happening tarjoaa luontevan ajankohdan uudistettujen tilojen käyttöönotolle, sillä se on yksi kaupungin pitkäikäisimmistä ja arvostetuimmista musiikkitapahtumista. Jazz Happeningin ohjelma julkaistaan syyskuussa 2026. Tullikamarin keikat tarjoilevat tänä syksynä jälleen monimuotoisen kulttuuripaketin live-musiikin ystäville.
Tampere Jazz Happening 2026 konsertit ja ohjelmisto
OHJELMISTO JA AIKATAULU
TORSTAI 29.10.2026
Klubi
klo 19.00
Neon River
Raw Fish
AWICHAS
Vapaa pääsy
PERJANTAI 30.10.2026
Pakkahuone
Ovet 18.00
19.00 Yrjö-palkinto 2026
20.00 Cosmic Ear
21.45 Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings + Johanna Elina Sulkunen
23.30 MESTIZX
Telakka
Ovet 18.30
19.30 Kiri Ra!
21.00 Dantchev: Domain
22.30 RinneRadio
LAUANTAI 31.10.2026
Pakkahuone
Ovet 13.00
14.00 Aruán Ortiz “I’ve Known Rivers Trio”
15.45 Mikko Innasen juhlayhtye: Jazz Suomi 100 Nyt!
17.30 Colin Vallon Trio
Pakkahuone
Ovet 19.00
20.00 Benjamin Herman Trio ft. Tomoaki Baba
21.45 Kolinga
23.30 Manu Delago & Max ZT
Telakka
Ovet 18.30
19.30 Nebbia // Kääriäinen
21.00 Raoul Björkenheim & Paal Nilssen-Love
22.30 Elifantree
SUNNUNTAI 1.11.2026
Pakkahuone
Ovet 13.00
14.00 Beiggja
15.45 Claude Tchamitchian Poetic Power
17.30 Joel Ross Gospel Music
Klubi
Ovet 19.00
20.00 iYa Voy!
Vapaa pääsy
Tapahtuma päivittyy
Tampere Jazz Happeningin ohjelma julkaistiin syyskuun alussa.
Tampere Jazz Happeningin historia ja lähivuodet
Tampere Jazz Happening 2025 -jazzfestivaalien esiintyjät
Tapahtuman esiintyjälista ja ohjelmisto oli taas hyvin kansainvälinen. Festivaaleilla oli alustavien laskentojen mukaan 2600 vierasta ja täyttöaste 94 %.
Tullikamari oli remontissa ja uuden tapahtumapaikan, Paja Kongressin, konserteissa nähtiin jazzin ajankohtaisia nimiä. Yhdysvaltalainen Mary Halvorson valittiin Downbeat-lehden perinteisessä kriitikkoäänestyksessä vuoden 2025 kitaristiksi ja hänen Amaryllis-yhtyeensä vuoden yhtyeeksi. Hänen maanmiehensä James Brandon Lewis nimettiin samaisessa äänestyksessä vuoden artistiksi ja tenorisaksofonistiksi. Nuorempaa yhdysvaltalaismuusikoiden taituruutta edustaa saksofonisti Tomoki Sanders (kuvassa), joka on näkyvä hahmo New Yorkin uuden sukupolven jazzskenessä.
Ulkomaalaisia nimiä olivat Rob Luft Quartet, Daniel Erdmann’s Organic Soulfood, Mary Halvorson Amaryllis Sextet, How Noisy Are The Rooms?, Ukiyoto, James Brandon Lewis Quartet, Tomoki Sanders, Hamid Drake, Conny Bauer, Trio Raulin, Bekkas, Biayenda, Émile Parisien Quartet ja Goran Kajfeš Tropiques.
Kotimaisia esintyjiä ja jazzyhtyeitä 2025 jazzfestareilla olivat Tahmela Six, Juhani Aaltonen Trio, Helmi Antila Quartet, Iro Haarla Ouranos Ensemble, Kalle Kalima, The Five Corners Quintet, Olli Ahvenlahti New Quintet, Pauli Lyytinen: Lehto/Korpi, Pepa Päivinen Peacepipe ja Lauri Kallion yhtye.
Katso myös muut Tampereen jazztapahtumat ja festivaalit
Tampere Jazz Happening 2024 -jazzfestivaalien esiintyjät
Tapahtuma esitteli muun muassa portugalilaista nykyjazzia otsikolla Spotlight on Portugal. Festivaalin pääkonsertit Pakkahuoneella tarjoilivat laajan kirjon eurooppalaista ja yhdysvaltalaista jazzvirtuositeettia. Atlantin toiselta puolelta Tampereelle saapuivat muun muassa jo vuonna 1987 ensimmäisen kerran Happeningissa esiintynyt saksofonisti David Murray kvartetteineen sekä 50-vuotisjuhlakiertueellaan oleva Kahil El’Zabar Ethnic Heritage Ensemble. Nuorempaa yhdysvaltalaispolvea edusti nykyrunoilija aja monet, jonka tekstit kietoutuvat mustan vastarinnan, rakkauden ja ehtymättömän ilon etsinnän ympärille.
Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen esiintyi Pakkahuoneella duona ruotsalaissaksofonisti Mats Gustafssonin kanssa, ja pianisti Kari Ikonen johdatti yleisön eteen kansainvälisen kvartetin Orchestra Nazionale della Luna. Lisäksi pääkonserteissa kuultiin runsaasti pohjoismaista ja brittijazzia.

Viikonlopun myöhäisillat huipentuivat Klubille, jossa kuultiin 24-vuotiasta rumpusensaatiota Roni Kaspia sekä jazzista, hiphopista, afrobeatista, latinosta, soulista, reggaesta ja tanssimusiikista ammentavaa yhdeksänhenkistä Nubiyan Twistiä.
Jazz Happening on Tampereen jazztapahtumista vakiintunein ja merkittävin. Vuonna 2026 koetaan jo 25. jazzfestari.
Tapahtumat > Festivaalit
Tampere Jazz Happening 2026
to 29.10. - su 1.11.Hintaluokka: Useita lipunhintoja
Tapahtuma verkossa
Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä
Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.
Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.
Tapahtumapaikka
| Tampereen Tullikamari KEIKAT Tullikamarin aukio 2 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Vuodesta 1988 Tullikamari on tullut tutuksi monille elävän musiikin legendoille Tullikamarin klubilla ja Pakkahuoneella ovat monet maailmantähdet sekä kaikki suurimmat suomalaiset artistit kokeneet tamperelaisen livetunnelman.
Tullikamari on yksi Suomen arvostetuimmista keikkapaikoista, jossa esiintyy vuosittain lähes 600 kotimaista ja ulkomaista yhtyettä ja artistia kaikista genreistä. Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yhteensä lähes neljännesmiljoona kävijää.
Tampereen Tullikamarin toiminta elävän musiikin ja muun kulttuurin puolesta on jatkunut jo yli 30 vuotta. Siinä ajassa Tullikamarista on tullut merkittävä suomalainen keikkapaikka ja tapahtumakeskus.
Hotellit ja ravintolat Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin läheisyydessä
Tullikamarille on loistavat liikenneyhteydet, sillä Tampereen rautatieasemalta ja lähimmältä ratikkapysäkiltä on paikan päälle vain parin minuutin kävely. Alueen välittömässä läheisyydessä on kaksi Scandicin Joutsenmerkittyä kaupunkihotellia Scandic Station ja Scandic Tampere City.
RAVINTOLAT LÄHELLÄ TULLIKAMARIA
Tiesitkö, että Tavara-aseman ja Tullikamari Tampereen keikkalipuilla saa Tisleestä -15% alennuksen ennen keikkaa?
Tampereen Tullikamari KEIKAT KOHOKOHTIA
| to 29.10. - su 1.11. | Tampere Jazz Happening 2026 | Tampereen Tullikamari KEIKAT |
|---|---|---|
| pe 11.12. | 19:00 ONEVIOLIN -joulukonsertti Tampereella | Tampereen Tullikamari KEIKAT |


