Siesma

    Siesma Duo keikat Tampereella
    Siesma Duo keikat Tampereella. Kuvav: Jyri Pitkänen
      la 22.8.   21:00
      Nekalab | Lounaantie 2, Tampere, 33800 | iCal

    Kokeellisen kansanmusiikin yhtye Siesma keikkailee elokuussa Suomessa ja esiintyy Ravintola Nekalabissa lauantaina 22.8.2026.

    NekaLab on osa lauantaina järjestettävää ViinikkalaFest 2026 -kaupunginosafestivaalia, jonka virallinen jatkopaikka se on tänä kesänä.

    Valokuvataiteilijanakin tunnetun, muusikko Jyri Pitkäsen ja Ateenassa asuvan multi-instrumentalisti Teemu Takatalon Siesma-orkesteri esittää lauluja myöhemmin syksyllä julkaistavalta Mummon Laulut -albumilta (Helmi Levyt).

    Pitkäsen karjalaisen isoäidin Maire Pitkäsen (os. Lötjönen) lauluista tehdyt sovitukset solahtavat sulavasti kansanmusiikin ja kokeellisen musiikin välimaastoon. Siesma-orkesteri on tulkinnut ja sovittanut kappaleet omista musikaalisista lähtökohdistaan paikoin kokeellisinkin keinoin pohjaten työnsä Mairen jälkeensä jättämien harvojen c-kasettiäänitysten ja pienen punaisen nuottivihon sisältämiin materiaaleihin.

    Konsertissa kuultavien laulujen kertojaminä on useissa tapauksissa muun muassa omia lapsiaan ja vanhoja kotiseutujaan muisteleva vanhus. Maire Pitkänen oli Sortavalan alueelta kotoisin oleva kanteleen soittaja, laulaja ja lauluntekijä, joka monen muun evakon tavoin joutui jättämään kotinsa ja seutunsa jatkosodan evakuoinneissa, joista sodan jälkeiset alueluovutukset tekivät pysyviä. Laulut on sävelletty ja sanoitettu vuosien 1930-1980 välisenä aikana.

    ViinikkalaFest on Etelä-Tampereen yrittäjien järjestämä yhteinen kyläfestari, joka tarjoaa monipuolisia elämyksiä koko perheelle Viinikanpuiston vehreässä ympäristössä. Katso lisää persoonallisia kaupunginosafestivaaleja Tampereella

    ViinikkalaFest 2026

    Nekalab Tampereella on rento ja kohtuuhintainen ravintola, jonka tapahtumiin on aina vapaa pääsy. Krouvimaiseen kulttuuri- ja kortteliravintolaan voi ja istahtaa voi niin kahville, tuopille, kuin lounaalle tai ihan vain murkinalle keikkaakin kuuntelemaan.

    Uusi ravintola Nekalab on kulttuuripitoinen kohtaamispaikka – entinen kouluruokala muuttui lähiöravintolaksi

    Vapaa pääsy

    RAVINTOLA NEKALAB
    Ma-ti 10-18
    Ke-to 10-22
    Pe-la 10-24 (keittiö 22)
    Su 12-18


    Tapahtumat > Jazz


    Siesma
      la 22.8.
      21:00
      Hintaluokka: Vapaa pääsy  
      Tapahtuma verkossa

    Ilmainen keiekka

    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Nekalab
     Lounaantie 2
    Tampere
    33800

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Nekalan kulttuurikeskuksessa toimii ravintola ja korttelibaari Nekalab. Ravintolan tapahtumat ovat mahdollisia poikkeuksia lukuunottamatta aina ilmaisia. Rennossa kortteliravintolassa ruoka valmistetaan huippuammattilaisten toimesta ala-asteen vanhassa keittiössä ja se on hinnoiteltu kohtuuhintaisesti. Nekalabin välitön ilmapiiri sekä luovuus muodostavat helposti lähestyttävän ja omaleimaisen olohuoneen kaikkien kaupunkilaisten iloksi.

    LUE LISÄÄ: Ravintola Nekalab

    Uusi ravintola Nekalab on kulttuuripitoinen kohtaamispaikka – entinen kouluruokala muuttui lähiöravintolaksi

    Nekalab KOHOKOHTIA



    Muita tapahtumia lähialueella

    MAINOS