Jaakko Laitinen & Väärä Raha

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      pe 28.2.   21:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33200

    Maailman paras Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri julkaisi syksyllä 2024 haltioituneen vastaanoton saaneen seitsemännen pitkäsoittonsa nimeltään Äyskäri! Levy oli tuotannollinen uudelleenkäynnistys bändin ensimmäisten levyjen akustisiin maailmoihin, mutta viidentoista vuoden varrella kertyneellä soittotaidolla ja itsevarmuudella tarkasteltuna.

    Lauluja ovat säveltäneet kaikki orkesterin jäsenet, ja niissä helkkyvät kaikkien omien taiteilijapersoonien kautta suodattuneet monimuotoiset vaikutteet, sanoituksetkin ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ulkoavaruuttakin kohti kurkotteleviin sfääreihin, todelisuuden reunojen riekaleita värisytellen, henkilökohtaista kuitenkaan unohtamatta, ja kaikesta tästä on sovitettu uutta ja ainutlaatuista Väärä Raha -soundia. Musiikillisena perusinnoittajana orkesterilla on aina Balkan, vaikka höysteitä ja mausteita onkin otettu vaikka ja mistä!

    Ennen kaikkea yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan, ja mainetta on ylläpidetty ympäri Suomen 70 keikan vuositahdilla, ulkomaitakaan unohtamatta, missä Väärää Rahaa on kuultu keikoilla jo yli 20 eri maassa. On aika siis pistää rusetti ojennukseen, laittaa tanssikengät jalkaan ja heittäytyä Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin!

    Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

     


    Tapahtumat > Jazz


    Jaakko Laitinen & Väärä Raha
      pe 28.2.
      21:00
      Hintaluokka: Standard 29 €  
      Tapahtuma verkossa


    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33200

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Katso Tampereen G Livelabin keikat

    G Livelabin keikat Tampereella

    SYÖ TÄÄLLÄ

    Keikan jälkeen monille tulee nälkä. G Livelabin lähettyviltä löytyy Tammerkosken kaupunginosan parhaat yöruokapaikat, jotka tarjoavat yökiitäjälle ruokaa jopa keskiyön jälkeenkin. Katso tästä G Livelabin läheisyydestä löytyviä myöhäisillan ravintoloita.

    YÖVY TÄÄLLÄ

    Yhdistä livemusiikkielämykseen yöpyminen. Tampereen keskustan hotellit löydät majoitussivuiltamme

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    la 17.10.14:00 Laulustudio Kaj Chydenius esittää: SyleilyG Livelab Tampere
    ke 21.10.19:00 Laura Moisio: Aina jossain muualla (levyjulkkarit) + Julia RautamaaG Livelab Tampere
    to 22.10.19:00 Jukka Haavisto - Löyly Syndicate: Juniper Path (levyjulkkarit)G Livelab Tampere
    pe 23.10.20:00 Hiljaiset Levyt 40 vuotta -juhlakeikka: Hiljaiset All Stars, Dave Treganna Band, Pojat, AlivaltiosihteeriG Livelab Tampere
    la 24.10.13:00 Rulla-klubi: NaattiorkesteriG Livelab Tampere
    pe 30.10.20:00 Eternal ErectionG Livelab Tampere
    la 31.10.21:00 DJ Kridlokk - UG Solo 15V + JVG Livelab Tampere
    ke 4.11.19:00 Council: Pekka Kuusisto & Gabriel Kahane (US)G Livelab Tampere
    to 5.11.19:00 YonaG Livelab Tampere
    pe 6.11.21:00 RistoG Livelab Tampere
    la 7.11.21:00 Aavikko + O Samuli AG Livelab Tampere
    to 12.11.19:00 Verneri Pohjola & Tuomo PrättäläG Livelab Tampere
    pe 13.11.20:00 Scottish Music Night: Dàimh + Rachel Hair & Ron JappyG Livelab Tampere
    ke 18.11.19:00 Viktoria Tolstoy & Jacob Karlzon (SE): Who We AreG Livelab Tampere
    to 19.11.19:00 Asla Jo + Saga OlssonG Livelab Tampere
    la 21.11.21:00 Mika MaijalaG Livelab Tampere
    ke 25.11.19:00 Johanna IivanainenG Livelab Tampere
    to 26.11.19:00 Lotus Flowers (Angelini - Niescier - Abdou) + Antti LötjönenG Livelab Tampere
    pe 4.12.21:00 PihlajaG Livelab Tampere
    to 10.12.19:00 Free Carmen + Miles AltimeraG Livelab Tampere
    1 2


    Manserock-näyttely - to 1.1. - to 31.12. -
    MAINOS