Keittiömestari Janne Kostamo suhtautuu aamiaiskokonaisuuteen samalla pieteetillä kuin Dabbalin muuhunkin ruokatuotteeseen. Hotellin aamiaisvieraista tuleekin usein myös illallisvieraita.

Laadukas ja omaleimainen aamiainen on monelle syy suunnata yöpymään juuri Lapland Hotelsiin. Vaikka Tampereen Lapissa ei yökyläilemässä olisikaan, pääsee siellä aamiaista nauttimalla rentoon lomatunnelmaan. Dabbal Kitchen & Barin keittiömestari Janne Kostamo panostaa aamiaiskokonaisuuteen yhtä paljon kuin illalliseenkin.

Lapland Hotels Tampereen ovet suhahtelevat auki aamusella taajenevaan tahtiin aamiaisvieraiden saapuessa. Siis hotellin ulkopuolelta. Pöytävarauksiakin nykyään tehdään.

– Etenkin viikonloppuisin meille tulee hotellin ulkopuolisia vieraita aamiaiselle. On pariskuntia, perheitä, ystäväporukoita, kuvailee Kostamo ja kertoo myös uuden Lapland Hotels Arenan aamiaisen vetävän hyvin aamiaisväkeä.

Lapland Hotelsien aamiainen erottautuu muista hotelliaamiaisista toki miljöönsä ja lappilaisen tunnelmansa osalta, mutta erityisesti pohjoisen raaka-aineita ja makuja sisältävän sekä esillepanoltaankin tyylikkäästi toteutetun aamiaiskokonaisuutensa saralla. Seesteisyyttä aamiaisruokailuun tuo muun muassa se, että kahvi tarjoillaan kannuissa pöytiin.

Dabbal Kitchen & Barin keittiömestari Janne Kostamo.

– Saamme paljon hyvää palautetta paitsi ruoasta, myös palvelusta. Meillä onkin hyvin motivoitunut aamiaistiimi, Kostamo kiittelee.

– Satsaamme kaikkinensa aamiaiseen paljon. Meillä on hyvin laadukkaat, tarkkaan harkitut tuotteet ja kokonaisuus. Vaikka illallinen ja kokoustarjoilut ovat tärkeitä, on aamiainen siinä mielessä vetovoimaisin tuotteemme, että meille tullaan majoittumaankin usein juuri aamiaisemme takia.

Lapland Hotels -ketjun kaupunkihotellien aamiainen on huomioitu myös kunniamaininnalla valtakunnallisessa Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa vuonna 2021.

Tilauksesta valmistettavat omeletit asiakkaan valitsemilla täytteillä ovat osa hotellin aamiaista.

Vaikka Lapland Hotelsien kaupunkihotellien aamiaisilla on samanlainen runko tuttuine tuotteineen sisältäen esimerkiksi palkitun puuron sekä tilauksesta valmistettavat omeletit asiakkaan valitsemilla täytteillä, on jokaisen hotellin aamiaistarjonnassa silti omat ominaispiirteensä.

– Meillä on esimerkiksi pirkanmaalaista Penttilän tilan perunarieskaa. Aikaisemmin meille tuli rieskaa Kuusamosta, mutta kun löysimme laadukkaan, meille sopivan paikallisen tuotteen, niin siirryimme käyttämään sitä. Se on myös ekologinen valinta, tähdentää Kostamo.

– Kehitämme ja viemme aamiasta muutenkin eteenpäin koko ajan. Olemme uudelleen rakentaneet buffet-aluetta vielä enemmän meidän näköiseksemme ja lisänneet kokonaisuuteen esimerkiksi enemmän havuja.

Aamiaiskokonaisuuteen suhtaudutaan samalla pieteetillä kuin Dabbalin muuhunkin ruokatuotteeseen. Aamiaisvieraista tuleekin usein myös illallisvieraita.

Teksti: Kohokohdat.fi
Kuvat: Mikko Uosukainen

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY