Toinen Presidentti ja tyttö -menun alkuruokavaihtoehdoista on värikäs ja makurikas Savustettua sokerisuolattua lohta, punajuurta ja keltuaista.

Ravintola Henriks on luonut läheisen TTT:n Presidentti ja tyttö -näytelmän innoittamana kolmen ruokalajin ennakkoon tilattavan teatterimenun, jolla on Kekkosen ajan ja myös itse Kekkosen suosimia makuja.

Ennakkoon tilattavissa oleva menu sisältää kolme ruokalajia, joista jokaisen voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta.

– Haluamme tarjota nimenomaan sellaisia ruokia, joita Kekkosen aikaan nautittiin ja joista Kekkonen nautti, kokki Valtteri Hakkarainen kuvailee.

Presidentti ja tyttö -menun voi mennä nautiskelemaan joko ilman näytökseen suuntaamista tai teatterielämykseen yhdistäen. Joko ennen tai jälkeen näytöksen.

Mehevä karitsan paahtopaisti kaveeraa uunisipulin, palsternakkamuhennoksen ja rosmariinikastikkeen kanssa.

– Joustamme aukioloajoissa, sillä pyrimme olemaan mahdollisimman asiakasystävällinen ravintola. Ilta-aukioloajoissa olemme joustaneet aina, jotta esimerkiksi teatterista tulevat vieraat ehtivät syödä rauhassa. Suurempien seurueiden vuoksi voimme myös esimerkiksi aloittaa lauantaibrunssin vähän aikaisemmin.

Tositapahtumiin pohjautuvan Presidentti ja tyttö -näytelmä kertoo toimittaja Maarit Tyrkön työstä ja ystävyydestä presidentin kanssa. Kekkosesta viime vuosina muistelmateoksia kirjoittanut Tyrkkö on käynyt myös Henriksissä kertomassa teoksistaan ja saattaa tulla toistekin ryhmille tarinoimaan. Tarkempia tietoja kannattaa kysyä suoraan ravintolasta.

Henriksiin voi suunnata syömään toki myös à la carten antimia tai bistrolistan krouvimpia annoksia nälän suuruuden, oman aikataulun tai mielitekojen mukaan.

Henriksin Presidentti ja tyttö -teatterimenu on saatavilla niin kauan kuin näytelmä on TTT:n ohjelmistossa.

Presidentti ja tyttö -teatterimenu:

Mustajuurikeittoa ja omenaa
TAI
Savustettua sokerisuolattua lohta, punajuurta ja keltuaista
***
Paistettua nieriää ja haukimureketta, kukkakaalipyrettä, juureksia ja tummaa tillikastiketta
TAI
Karitsan paahtopaistia, uunisipulia, palsternakkamuhennosta ja rosmariinikastike
***
Suklaafondant ja omenaa

Menu 42€/hlö
Viinipaketti menulle 30€/hlö

Huom! Menu saatavilla vain etukäteen tilattuna.

Kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pinot Noir -viikot Tampereella

[20.5.-2.6.] Riesling & Co -viikot 2024 Tampereella

Rapsakat saksalaiset viinit piristävät 60 huippuravintolassa ympäri Suomen. Tampereelta on mukana tällä kertaa kahdeksan ravintolaa: Gastropub Tuulensuu, Ravintola Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, Sasor Restaurant &...

Henriks avautuu uudistuneena 17.2. – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Mittavan ja pitkään suunnitellun uudistuksen läpikäynyt Henriks avautuu 17.2. bistro Henriksinä. Niin sisustus kuin ruokalistakin on päräytetty tähän päivään liki 40-vuotiaan ravintolan klassikkojuuria unohtamatta. Vuodesta...

Henriksin kabinetit muuntuvat brunssille, juhliin ja kokouksiin

TAMPEREEN KABINETIT > Henriks Henriksin ravintolasalin takaosasta on käynti rauhallisiin ja kauniisiin kabinettitiloihin, jotka muotoutuvat monenlaisten yksityis- ja yritystilaisuuksien näyttämöksi palavereista häihin, karonkkoihin, luokkakokouksiin...

LA 28.4. | Presidentti ja tyttö TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä