Aulangon linnoitusmainen näkötorni tarjoaa yhden Suomen unohtumattomimmista järvinäkymistä. Kuva: Toni Honko, Lifestyle Media Oy
Aulangon näkötornille kiivetään lyhyehköä ja jyrkkää polkua pitkin. Vasta rinteen puolivälissä ohitetaan kohta, jossa jääkauden aikoihin on ollut muinainen ranta.
Suomen hienoimmista kansallismaisemista Aulangon näkötornista avautuma järvimaisema on yksi hienoimpia Etelä-Suomessa.
Aulangon näkötornille kiivetään lyhyehköä ja jyrkkää polkua pitkin. Vasta rinteen puolivälissä ohitetaan kohta, jossa jääkauden aikoihin on ollut muinainen ranta. Kerrotaan, että Aulangon vuoren huippu on Suomen maaperän ensimmäisiä esille nousseita pisteitä jääkauden jälkeisenä aikana.

Aulangon näkötorni sijaitsee linnavuoren päällä. Alueella on useita muitakin linnavuoria, jotka toimivat muinaisessa Suomessa mm. turvapaikkoina. Linnavuorien välillä oli myös varoitusjärjestelmä, joka perustui kauas näkyviin tuliin. Näiden varoitustulien verkolla voitiin viestitellä mm. Suomen suurimmalle linnavuorelle Sääksmäen Rapolanharjulle.

Aulangon näkötorni löytyy Aulangon puistoalueelta tekojärven kiertolenkin loppupäästä. Sitä ei voi olla löytämättä sillä se osuu reitin varrelle.