Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tie

    222
    Verkatehtaan keikat syksyllä 2023
    su 29.10. Aika: 19:00
    Verkatehdas | Verkatehdas, Keinusaarentie 4, Hämeenlinna | iCal

    Viime syksynä loppuunmyydyllä Ihmisen poika -kiertueellaan hurmannut, upea Suvi Teräsniska lähtee syksyllä kattavalle konserttisalikiertueelle.

    – Olen laulanut rakkaudesta ja ihmissuhteista läpi urani. Nyt halusin tehdä illan, jonka aikana hoidetaan särkyneitä sydämiä ja lauletaan tarinoita rakastamisen vaikeudesta. Esitän konsertissa omia tuttuja biisejä vuosien varrelta. Lisäksi kuullaan julkaisemattomia lauluja tulevalta albumilta. Mausteena pari minulle tärkeää lainabiisiä oman elämäni soundtrackilta. Lämpimästi tervetuloa konserttiin, Suvi kuvailee tulevaa kiertuetta.

    Suvi Teräsniska julkaisi vuoden 2019 elokuussa oman versionsa Yö-yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika.

    Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas.

    – Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita ja olin jo niin odottanut että olisin viimeinkin päässyt esittämään teille Ihmisen pojan ja monen muun hienon Yö-laulun tarinan, niin kuin minä olen ne kokenut. Mutta nyt ei auta muuta kuin odottaa vielä vuosi. Suuri kiitos kärsivällisyydestänne. Musiikki on onneksi pysyvää, se on ikuista. Kokoonnutaan yhteen tarinan äärelle sitten kun se on varmasti mahdollista. Sit voidaan itkeä ja nauraa yhdessä, Suvi sanoo.


    Tapahtumat > Keikat


    Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tie
    su 29.10.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: Useita lipunhintoja Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka


    Verkatehdas Verkatehdas
    Verkatehdas, Keinusaarentie 4
    Hämeenlinna

    Hotellit läheisyydessä

    Verkatehtaan keikat ja konsertit sekä teatteriesitykset Hämeenlinnassa ovat elämyksiä, joita voi vaivattomasti täydentää kaupungin viime vuosina kehittyneellä ravintolatarjonnalla.

    Verkatehdas on tunnelmallinen tapahtumapaikka Hämeenlinnan keskustassa ja lähellä rautatieasemaa.

    TÄYDENNÄ KULTTUURIELÄMYSTÄ
    Ravintolasuositus
    Cantina Pannuhuone - Hyvä ravintola HämeenlinnassaHans Välimäen onnistuneesti sparraama, rento ruokapaikka aivan Hämeenlinnan ostoskeskuksen kyljessä. Cantina Pannuhuone hyödyntää annoksissaan lähiruokaa, kuten Paistettua Vanajan kuhaa -annoksessaan.
    TUTUSTU & VARAA PÖYTÄ
    Hotellisuositus
    Scandic Alanko on kylpylähotelli keskellä Hämeenlinnan kauneinta luontoa. trooppinen lämpö houkuttelee matkailijoita myös silloin, kun sää ulkona ei ole parhaimmillaan. 
     

    Verkatehtaan keikat ja konsertit syksyllä 2023

    Liput Verkatehtaan konsertteihin Ticketmaster.fi

    Verkatehdas KOHOKOHTIA

    ma 9.10.19:00 Aavan meren tuolla puolen – muistoissa Reijo TaipaleVerkatehdas
    to 12.10.19:00 Petrus Schroderus: Rakkauden VoimaVerkatehdas
    la 14.10.14:00 Suuri OperettigaalaVerkatehdas
    to 19.10.19:00 The King of Swing – Woytek Mrozek & The 1st New York OrchestraVerkatehdas
    su 29.10.19:00 Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tieVerkatehdas
    to 2.11.19:00 Edelleen estradilla - Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonserttiVerkatehdas