Edelleen estradilla – Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonsertti

    198
    to 2.11. Aika: 19:00
    Verkatehdas | Verkatehdas, Keinusaarentie 4, Hämeenlinna | iCal

    Suomalaisen viihdetaivaan legendat Pirkko Mannola ja Eino Grön lähtevät yhdessä ainutkertaiselle juhlakiertueelle syksyllä.

    Mannola ja Grön juhlistavat kiertueensa merkeissä 85-vuotissyntymäpäiviään ja esittävät yleisölle eri vuosikymmenten suosikkikappaleita juhlaorkesterin kera. Konserttien juontajana toimii Markku Veijalainen.

    Mannola ja Grön aloittivat uransa jo 1950-luvun lopulla. Mannola nousi koko Suomen tietouteen Miss Suomi -kisan voittajana 1958. Eino Grönin läpimurtolevytys oli puolestaan samaisena vuonna julkaistu Liian paljon rahaa -kappale.

    Pirkko Mannolan elokuvaura alkoi kesällä 1959 Ville Salmisen ohjaamassa musiikkikomediassa Yks’ tavallinen Virtanen. 1960-luvun alussa hän teki näyttävän uran Saksassa ja on ollut sen jälkeen vuosikymmenten ajan vakiokasvo niin teatterien lavoilla, konserteissa kuin televisiossa.


    Tapahtumat > Keikat


    Edelleen estradilla – Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonsertti
    to 2.11.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: Useita lipunhintoja Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka


    Verkatehdas Verkatehdas
    Verkatehdas, Keinusaarentie 4
    Hämeenlinna

    Hotellit läheisyydessä

    Verkatehtaan keikat ja konsertit sekä teatteriesitykset Hämeenlinnassa ovat elämyksiä, joita voi vaivattomasti täydentää kaupungin viime vuosina kehittyneellä ravintolatarjonnalla.

    Verkatehdas on tunnelmallinen tapahtumapaikka Hämeenlinnan keskustassa ja lähellä rautatieasemaa.

    TÄYDENNÄ KULTTUURIELÄMYSTÄ
    Ravintolasuositus
    Cantina Pannuhuone - Hyvä ravintola HämeenlinnassaHans Välimäen onnistuneesti sparraama, rento ruokapaikka aivan Hämeenlinnan ostoskeskuksen kyljessä. Cantina Pannuhuone hyödyntää annoksissaan lähiruokaa, kuten Paistettua Vanajan kuhaa -annoksessaan.
    TUTUSTU & VARAA PÖYTÄ
    Hotellisuositus
    Scandic Alanko on kylpylähotelli keskellä Hämeenlinnan kauneinta luontoa. trooppinen lämpö houkuttelee matkailijoita myös silloin, kun sää ulkona ei ole parhaimmillaan. 
     

    Verkatehtaan keikat ja konsertit syksyllä 2023

    Liput Verkatehtaan konsertteihin Ticketmaster.fi

    Verkatehdas KOHOKOHTIA

    ma 9.10.19:00 Aavan meren tuolla puolen – muistoissa Reijo TaipaleVerkatehdas
    to 12.10.19:00 Petrus Schroderus: Rakkauden VoimaVerkatehdas
    la 14.10.14:00 Suuri OperettigaalaVerkatehdas
    to 19.10.19:00 The King of Swing – Woytek Mrozek & The 1st New York OrchestraVerkatehdas
    su 29.10.19:00 Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tieVerkatehdas
    to 2.11.19:00 Edelleen estradilla - Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonserttiVerkatehdas