porkkanakakku-jaatelo
ankka2

Wistub Alsace laski hintojaan heti vuoden alussa, joten nyt viinituvan leppoisassa tunnelmassa ruokailee ja siemailee entistä edukkaammin. Vaikkapa talvilistan reheviä ja muhevia makuja, jotka lämmittävät pakkasen koettelemia sisällä kotoisassa pikkuravintolassa.

– Taloudellinen tilanne on haasteellinen monilla. Halusimme tulla tilanteessa asiakkaita vastaan, ravintoloitsija Jukka Suontausta kertoo.

Tiistaista torstaihin on vielä lisäksi voimassa keskitalven erikoistarjous, kun kahden ja kolmen ruokalajin ateriat saa kokonaishintaan 27 ja 33 euroa.

wistub-alsace-keittossa

Ravintolassa on myös muuta uutta. Keittiömestari Guy Peledin aisaparina ja samalla salin puolellakin viinituvan vieraita entistä useammin palvelee kokki Maija Heiskanen.

– Täällä työskennellessä on ollut hienoa huomata, miten ruoat todellakin tehdään viinilähtöisesti, sopimaan tietyn ruoan kumppaniksi, Maija kuvailee talvilistan ankka-annosta valmistaessaan.

– Meillä on Engelin pinot noir, joka maistuu todella upealta tämän ankankoipi-confit’n kanssa. Pelkältään maisteltuna viini on erilainen.

salaattiWistub Alsacessa suositusviinit todellakin täydentävät ruokailukokemuksen, joten siellä jos missä kannattaa ottaa tarjoilijan viinivinkit onkeensa. Alsacen viinit sopivat Alsacen ruoille. Annos ja juoma ovat yhdessä siis enemmän kuin osiensa summa. Toisaalta paikalle voi piipahtaa ihan vaan lasillisellekin. Varastosta löytyy alsacelaisia viinihelmiä, joita ei saa Suomessa mistään muualta.

Aurinkoisia jälkihyvämakuja, muhevaista Baeckoffe-pataa

Pimeyden keskellä aurinkoiset väriyhdistelmät houkuttavat sitrusmakujen antaessa virtaa kevättä odotellessa. Jälkihyvänä maistuukin sitruunajäätelön kanssa tarjottava porkkanakakku. Etenkin jäätelön selkeän sitruunainen maku kuorihyppysellä terävöitettynä herkistyttää kielen ja mielen.

Monen iloksi myös perinteistä alsacelaista perinneherkkua Baeckoffe-pataa on jälleen saatavilla ennakkotilauksesta. Padassa haudutellaan yön yli pitkään ja hartaasti kolmea erilaista lihaa, nautaa, sikaa ja lammasta. Talvipäivien lohturuokaa! Myös blinejä paistellaan piakkoin.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Wistub Alsace
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Villisorsa valmistuu moneksi Wistub Alsacen keittiössä

Laukontorin laidalle on saapunut uuden menun myötä sorsainen syksy. Wistub Alsacen keittiössä kokataan villiä siivekästä monella eri tavalla ja ollaan onnesta omenaisina satokauden raaka-ainerunsaudesta....

Wistub Alsacen keittiössä kokataan uutuuksia pientuottajia arvostaen

Wistub Alsace avaa kevätkauden tuoreella parsaisella listalla ja uusilla keittiökujeilla. Ravintolan kokkikaksikko Guy Peled ja Leea Tepponen on luonut uusia annoksia, joissa yhdistyvät Peledin...

Vaihtoehto pizzalle – Wistub Alsacen uusi tarte flambée -uuni käy kuumana

Ranskalaisravintola Wistub Alsacen keittiöön on saapunut tulinen voimanpesä: tarte flambée -uuni. Siinä paistuu perinteinen alsacelainen "pizza", tarte flambée, poikineen. Oikeaoppisen ohutpohjaisia herkkuja valmistuu niin suurina...