Orivedeltä saapunutta villisorsaa rintafileenä ja koipi-confit’na, lämmintä juuressalaattia, vuohenjuustomoussea ja portviinikastiketta.

Laukontorin laidalle on saapunut uuden menun myötä sorsainen syksy. Wistub Alsacen keittiössä kokataan villiä siivekästä monella eri tavalla ja ollaan onnesta omenaisina satokauden raaka-ainerunsaudesta. Palanpainikkeeksi siemaistaan omatuontiviiniä.

Riistaa ei ole aina helppoa ravintolakeittiöihin metsästää. Sorsakontakti saapuikin keittiömestari Leea Tepposen hyppysiin sattuman ja suunnattoman säkän kautta.

Keittiömestari Leea Tepponen

– Kävimme työpaikan tyttöjen kanssa jenkkifutispelissä, jossa oli tarjoiluna villisikaa. Aloin kysellä mistä sika tulee ja oriveteläinen kasvattaja olikin itse paikan päällä, Tepponen kertoo.

Jutellessa kävi ilmi, että villisika ei olekaan ainoa raaka-aine, mitä Mika Minkkiseltä Kipon tilalta olisi ravintolaköökkiin ostettavissa – heillä myöskin sorsastetaan.

– Saimme ensimmäiset sorsat heti metsästyskauden alkaessa. Liha on todella mehevää ja mielestäni parhaimmillaan rosee miinukseksi paistettuna. Sorsa onkin ollut meidän ihan ylivoimaisesti suosituin annoksemme.

Annoksen koostumus vaihtelee hiukkasen kokin inspiraation mukaan, mutta filee poseeraa pääroolissa likimain aina. Fileet tarjotaan paistettuna ja koivet confattuina. Konaisena ravintolakeittiöön saapuva sorsa on kuitenkin mahtava raaka-aine myös muilta osin, joten lautasilta saattaa löytyä myös vielä harvinaisempaa herkkua.

Keittiöön saapuvat sorsat hyödynnetään kokonaan. Luista keitetään liemi.

– Sorsasta voi hyödyntää ihan kaiken: sisäelimet, sydämen, maksan, kivipiiran. Luista keitetään tietenkin liemi.

Etenkin kivipiirojen kimppuun käymistä Tepponen odottaa innoissaan. Niitä on suunnitelmissa tarjota voissa confattuna seuraavan sorsasatsin saapuessa.

Sorsa-annosta on saatavilla näillä näkymin lokakuun loppupuolelle asti, ja se löytyy myös Leean menusta. Ravintolan keittiötiimi kun on ryhtynyt tarjoamaan kunkin taiturin omaa nimikkomenua à la carte -annosvalikoiman ohella.

 

LEEAN MENU

Ceviche – limemehussa kypsytettyä lohta chilin & korianterin kera L,
Sorsaa, härkapapu-juuressalaattia & portviinikastiketta L, G
Omenaa & tyrniä L

MAIJAN MENU

Sienikeitto pekonin ja paistettujen sienien kera L, (G)
Siikaa, kantarellia, perunaa & piimä-tillikastiketta L, G
Suklaata & puolukkaa L, G

KAKSI RUOKALAJIA 33€/HLÖ, KOLME RUOKALAJIA 41€/HLÖ

HENKAN MENU

Vihersalaatti + iso tarte flambée + jälkiruoka 23€

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Sorsan kaveriksi suositellaan itse maahantuotuja alsacelaisia viinihelmiä.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Wistub Alsacen keittiössä kokataan uutuuksia pientuottajia arvostaen

Wistub Alsace avaa kevätkauden tuoreella parsaisella listalla ja uusilla keittiökujeilla. Ravintolan kokkikaksikko Guy Peled ja Leea Tepponen on luonut uusia annoksia, joissa yhdistyvät Peledin...

Vaihtoehto pizzalle – Wistub Alsacen uusi tarte flambée -uuni käy kuumana

Ranskalaisravintola Wistub Alsacen keittiöön on saapunut tulinen voimanpesä: tarte flambée -uuni. Siinä paistuu perinteinen alsacelainen "pizza", tarte flambée, poikineen. Oikeaoppisen ohutpohjaisia herkkuja valmistuu niin suurina...

Wistub Alsace laski hintojaan asiakkaiden herkutella

Wistub Alsace laski hintojaan heti vuoden alussa, joten nyt viinituvan leppoisassa tunnelmassa ruokailee ja siemailee entistä edukkaammin. Vaikkapa talvilistan reheviä ja muhevia makuja, jotka lämmittävät pakkasen koettelemia sisällä kotoisassa pikkuravintolassa.