spoon ennessar kohokohdat
Walid Ennasser pyörittää Spoonia hyvään ja henkilökohtaiseen palveluun panostaen.

Veisun ja Koivistonkylän rajamailla sijaitseva Spoon Brasserie on sulattanut lukuisten tamperelaisten sydämet vatsan kautta, vaikka onkin vielä piilossa monelta kaupungin kulinaristilta. Toistaiseksi. Huolella valmistetun ruoan ja hyväntuulisen hymyileväisen palvelun maine on nimittäin alkanut kiiriä.

spoon-pizza-2-kohokohdatAikanaan Ranskasta Suomeen saapunut Walid Ennasser pisti keskieurooppalaistyylisen brasserien pystyyn Veisunkadulle pari vuotta sitten. Vaati rohkeutta perustaa ravintola keskustan ulkopuolelle, mutta se kannatti: Veisun väki ja kaupunkilaiset kauempaakin suuntaavat Spooniin jo säännöllisesti niin lounaalle, illalliselle, kahville ja kakkupalalle kuin brunssillekin. Enää ei tarvitse lähteä keskustaan syödäkseen hyvin.

– Haluan laittaa ruokaa ihan viimeisen päälle. Meillä on myös street foodia, hampurilaisia ja pizzaa, mutta erittäin laadukasta sellaista, tinkimättömyydellä tekemiseensä suhtautuva Ennasser kuvailee.

Esimerkiksi pizzataikina lepää minimissään 20 tuntia ennen pohjaksi muotoiluaan, ja suosikkihampurilaisen salsakastike valmistetaan uunissa paahdetuista kasviksista kaikella hartaudella.

spoon creppe kohokohdatSpoonin valikoimassa salaatit, pizzat ja hampurilaiset ovatkin suuressa roolissa, mutta listalta on poimittavissa myös monia keskieurooppalaistyylisiä kala-, liha- ja kasvisannoksia. Jälkihyvinä on mm. kreppejä. Kasvavassa määrin järjestettäviin yksityistilaisuuksiin luodaan monipuolisia annoskokonaisuuksia asiakkaiden toiveiden mukaan.

Kaikki annokset tehdään tilauksesta à la minute lounasruokia ja salaatteja myöden. Annokset ovat myös visuaalisesti virkistäviä, sillä esillepanoon ja väreihin kiinnitetään paljon huomiota.

Ennasser kertoo ostavansa paljon raaka-aineita lähituottajilta, sillä hän haluaa tehdä yhteistyötä pienten paikallisten toimijoiden kanssa. Silloinhan myös tietää, mistä ruokaa valmistaa. Ja asiakas tietää, mitä syö.

spoon hampurilainen kohokohdat
Burgerit ovat saatavilla myös gluteenittomalla sämpylällä. Lisukkeet voi valita itse.
spoon viini kohokohdat
Spoonin kaikki viinit ovat ranskalaisia.

Mikä sitten on Spoonin menestyksen suurin salaisuus? Ranskan lisäksi myös Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa ravintoloissa työskennellyt Ennasser painottaa erityisesti hyvää asiakaspalvelua. Ruoan pitää Ennasserin mielestä olla luonnollisesti todella hyvää ja tasalaatuista, mutta tärkeimpänä hän pitää kuitenkin erityisesti asiakkaan huomioivaa palvelua. Veikkaan, että moni asiakas saapuukin Spooniin uudelleen ja uudelleen jo ihan sen takia. Ennasserin hymy ja hyvä mielikin ovat herkästi tarttuvaista sorttia!

Palveluun panostaminen näkyy mm. ravintolan sunnuntaibrunssilla, jossa ei noutopöytää edestakaisin ramppaavine asiakkaineen nähdä, vaan kaikki annokset sekä juomat tarjoillaan vasta valmistettuina suoraan pöytiin. Asiakas voi vaan istua, nauttia ja rentoutua rauhassa.

Spoon Brasserie
Veisunkatu 20

Spoon Facebookissa
KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko Lifestyle Media Oy
spoon pizza kohokohdat