Saimaan saaressa miehet, unelmat ja Juha Vainion laulut. Siinä ovat lähtökohdat odotetulle Vanhoja poikia -näytelmälle, joka saa kantaesityksensä Eino Salmelaisen näyttämöllä tiistaina 6.11.2018. Salmelaisen näyttämölle on luotu Saimaan saari, jossa neljä miestä jakavat Junnu Vainion musiikin värittämänä muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat.

Seija Holma on käsikirjoittanut yhdessä ohjaaja Tommi Auvisen kanssa Junnu Vainion lauluihin perustuvan Vanhoja poikia räätälöidysti komedian tähtinäyttelijöitä ajatellen. Vanhoina poikina nähdään Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen.

Kuvassa Esko Roine, Puntti Valtonen, Taneli Mäkelä ja Tuomas Uusitalo. Taustalla Kiharakolmio-yhtye. Valokuva Kari Sunnari

Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.

Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.

Live-yhtyeenä Antti Paalanen ja Kiharakolmio

Esityksen kesto on noin 2 tuntia 10 minuuttia. Liput maksavat 42–37 euroa. Ennakkomyynnissä ovat sekä syyskauden että kevätkauden näytännöt, tarjolla on poikkeuksellisesti myös sunnuntainäytäntöjä.

 

Tapahtuma


Vanhoja poikia

 la 17.11.klo 19:00 | pe 23.11.klo 19:00 | la 24.11.klo 13:00 | su 25.11.klo 13:00 | pe 30.11.klo 13:00 | pe 30.11.klo 19:00 | la 1.12.klo 13:00 | su 2.12.klo 13:00 | ke 5.12.klo 19:00 | pe 14.12.klo 19:00 | la 15.12.klo 13:00 | pe 28.12.klo 19:00 | la 29.12.klo 13:00 | ma 31.12.klo 13:00 | pe 11.1.2019
 Hintaluokka: 42/40/37 €  Lippu.fi
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka



Tampereen Työväen Teatteri on Tampereella vuodesta 1901 lähtien toiminut teatteri ja Suomen ainoa ammattiteatterina toimiva työväenteatteri. Wikipedia

TOIMITUKSEN VINKKI! Muistathan varata lipun yhteydessä myös hotellihuoneen ja pöydän lähiravintolasta!

Ravintolat Tampereen Työväen Teatterin läheisyydessä

Ravintola Aisti TampereAisti

Etäisyys 50 m


Henriks

Etäisyys 70 m


maruseki annoksia kohokohdatMaruseki

Etäisyys 210 m


Ravintola-Tampere-Pyy-1Ravintola Pyy

Etäisyys 450 m


Hotellit Tampereen Työväen Teatterin läheisyydessä

Cumulus HameenpuistoScandic Hämeenpuisto

Etäisyys 300 m