Purebitessa kaikki liha on aina kotimaista. Niin myös suositun Red meat -annoksen nauta sekä possu.

Wokkeja sekä niin kylmiä kuin lämpimiäkin salaatteja operoiva perheomisteinen Purebite yhdistää Thaimaan ja Suomen – parissakin mielessä. Thaimaalaissyntyinen keittiömestari May Pansod kokkaa keittiössä ja hänen puolisonsa Markus Pajunen taas palvelee salin puolella. Annokset puolestaan yhdistävät ehdat thaimaalaiset maut suomalaisiin raaka-aineisiin. Niiden perässä ravintolaan suuntaavat niin kulinaristit, kuntoilijat kuin kiekkoilijatkin.

Purebitessa liemet ja makutahnat valmistuvat omassa keittiössä. Maut ovat aitoja thaimaalaisia, mutta Pansod kehittelee niihin sopimaan myös aivan uusia annoksia. Esimerkiksi wokkiversion perinteisestä Tom Yam -keitosta.

– May on suunnitellut Tom Yam Haeng -annosta varten maustetahnan, jossa on aivan sama makumaailma kuin keitossa, Pajunen paljastaa.

Purebite panostaa vahvasti kotimaisuuteen ja suosii kernaasti suomalaista aina kun mahdollista. Liha on suomalaista ihan aina, toisin kuin monessa muussa aasialaisessa ravintolassa.

– Possut, naudat ja kanat ovat kaikki kotimaista. Possu sekä nauta noudetaan Kauppahallin Laatulihasta ja kana tulee Kariniemeltä. Jättikatkaravut eivät vielä ole kotimaisia, mutta eihän sitä tiedä. Niitä on kuulemma jo alettu kasvattaa Suomessa.

Myös kasviksien suhteen kotimaisuusaste on korkealla, mutta pimeimmällä talvikaudella myönnytyksiä joudutaan tekemään paikka paikoin mm. maun vuoksi, sillä auringossa kypsynyt tomaatti voittaa Pajusen mukaan keinovalossa kasvaneen reippaasti.

Kotimaiseen ja lähituotantoon painotetaan myös oluiden suhteen. Pyynikin käsityöläispanimon maltaiset ovat hyvin edustettuina. Myös viinejä on valikoitavissa. Purebiten viinilistan koostamisessa ja annosten makuihin sovittelemisessa on hyödynnetty mm. sommelier-kisoissa valtaisan voitokkaan Heidi Mäkisen osaamista.

Jääkiekkoilijat tuttu näky Purebiten tiskillä

Ravintolaan suuntaa moni kasvisvoittoista, terveellistä mutta makurikasta ruokavaliota suosiva, mutta ihan erityisesti lounasravintolana Purebite on kaikkien suosikki. Annokset kun antavat virtaa ja täyttävät vatsan ilman ähkyä tai sitä seuraavaa koomaväsymystä. Niin lämpöisissä salaateissa kuin wokeissakin on myös proteiinipitoisuudet kohdillaan hyviä hiilihydraatteja unohtamatta.

Tämän ovat huomanneet kiekkoilijatkin, jotka lienevät vaihtaneen siivet terveellisempään tavaraan.

– Meillä tosiaan ruokitaan Tampereen liigapelaajat useamman kerran viikossa. Tapparalaiset tulivat ensin ja nyt on alkanut ilvesläisiäkin käydä, vahvistaa Pajunen.

Syy kiekkoilijavaellukselle on Pajusen mukaan simppeli.

– Tämä on urheilijoille aivan loistavaa ruokaa: terveellistä, hyvää ja proteiinit kunnossa. Kovan suorituksen jälkeen wokkien nuudeleista saa hyviä hiilihydraattejakin.

Petri Lehtiön toteuttaman remontin myötä kummallekin
ikkunalle tuli tiski baarijakkaroineen.

Onnistunut remontti toi helpotusta lounasruuhkaan – nyt ruokailemaan mahtuu entistä useampi

Ravintolaan tehtiin vuodenvaihteen tienoilla remonttia, jonka myötä ikkunoiden eteen saatiin baaritiskimäinen näköalapaikka kadun vilinään. Samalla mm. pöytäryhmät organisoitiin uudelleen. Uudistuksen myötä Purebiteen saatiin 12 asiakaspaikkaa lisää, mikä on helpottanut ruuhkaa suositulla lounaalla.

– Olemme aikaisemmin joutuneet usein käännyttämään lounasasiakkaita ovelta, mutta lisäpaikkojen myötä tilanne on onneksi helpottunut. Ikkunapaikat ovat heti olleet tosi suosittuja etenkin yksin tai kaksin ruokailemaan tulevien taholta.

Toisaalta asiakkaat ovat kuulemma kiitettävästi tottuneet ravintolan thaimaalaiseen tunnelmaan ja istumaan rohkeasti ennalta tuntemattomienkin pöytään ruokailemaan.

– Täällä voi solmia vaikka uusia tuttavuuksiakin, Pajunen toteaa hymyillen.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Purebite viinit

[SUNNUNTAISIN] Purebiten viinisunnarit

Purebite on avoinna sunnuntaisinkin ja silloin kuluneen viikon aikana avatut viinit myydään poistohintaan. Sunnareiden aikana makoisaa viikonloppua voi viettää erittäin edullisin juomin, sillä aikaisemmin viikolla avatut...
Purebite Tammela - Ravintola Tampereella

Purebite Tammela avautui – uusi ravintola myös viikonlopun illanistujaisiin

Tammela on saanut oman, odotetun Purebitensa. Purebite Tammela palvelee lounaasta illalliseen, mutta on myös seurusteluun ja illanviettoon sopiva paikka pikkusyötävineen. Tammelan puistokatu lukeutuu jo Tampereen...

Pikkujoulut Purebitessa – Koko ravintola pienellekin porukalle omaan käyttöön viikonloppunakin

Moni etsii seurueilleen kabinettitiloja, mutta koko ravintolankin voi saada yksityiskäyttöön veloituksetta melko pienellekin porukalle – ja aivan kaupungin ytimessä. Purebitessa yli 15-henkinen ruokaileva ryhmä...