Keittiömestari Heikki Kärkkäinen ja ravintolapäällikkö Maija Sihvonen johtavat Tuhton tehotiimiä.

Ravintola Tuhton annosvalikoima on uudistunut satokauden antimia hyödyntäen. Osa raaka-aineista tulee niinkin läheltä kuin Tampere-talon kattopuutarhasta mehiläisyhdyskuntineen. Pörröiset pörisijät keräsivät kesän aikana yli 100 kiloa hunajaa herkuissa hyödynnettäväksi.

Tampere-talon kattopuutarhan mehiläisten hunaja on lähiruokaa vallan kirjaimellisesti. Mehiläiset ovat tuottaneet vallan huimat määrät todella runsasaromista hunajaa, jota nyt käytetään mm. ravintola Tuhtossa.

Keittiömestari Heikki Kärkkäinen on hunajan laadusta aivan haltioissaan.

Mehiläispesää ihastelevia vieraita Tampere-talon kattopuutarhakierroksella.

– Olen maistanut aikaisemmin vain kaupan hunajaa, mutta tämä on ihan eri laatua. Ja kun sain kokonaisen hunajakennon ensimmäistä kertaa käsiini, niin olihan se kokemus!

Tuhtossa mietitäänkin parhaillaan, kuinka parhaiten hyödyntää arvokasta kennoa ruokien raaka-aineena.

Hunajaisista annoshyvyyksistä päästään nauttimaan jo uuden listan jälkiruokarintamallla mustikkapiirakkaisissa merkeissä. Annoksessa on omasta hunajasta valmistettua jäätelöä, jossa laadukas raaka-aine todellakin maistuu.

Mustikkapiirakan päälle pyöräytetyssä jäätelössä maistuu vahvasti Tampere-talon mehiläisten keräämä aromikas hunaja.

Pääruokapuolelle Tuhto päätti tuoda laatupossua läheiseltä Metsärannan tilalta. Annoksessa on timjamivoissa paistettua possunsisäfileetä, konjakilla maustettua maalaissinappikastiketta, perunafondantia sekä kasviksia.

– Halusimme tuoda kilpailijan sille perinteiselle naudan sisäfileelle ja tämä onkin mennyt suosiossa sen edelle, Kärkkäinen kertoo tyytyväisenä.

Lisäksi tarjolla on vorschmackia, joka onkin ollut heti kovasti kysytty annos. Jopa innokkaisiin reseptiuteluihin asti.

– Halusin ottaa vorschmackin listalle, koska sitä ei missään muualla tunnu olevan. Reseptiikkaa on kyselty keittiöstä kovasti, mutta ihan täysin sitä ei kyllä oikein voida paljastaa, Kärkkäinen huikkaa keittiömestarin reseptisalaisuuden verhon takaa.

Teksti: Ronja Honko
Kuvat: Lifestyle Media Oy

Tuhto