Torstaina 29.9. Telakan ja Lost In Musicin illan ottaa haltuun Radio Helsinki sekä Uusi Ääni -klubi. Illan aikana esiintyy AHO, Ada Aika ja Elia Lombardini.

Radio Helsinki on kaupungin ääni, joka kuuluu nyt ympäri Tamperetta FM-tajuutensa lisäksi myös Lost In Musicissa. Uusi Ääni-ohjelma esittelee kanavalla kotimaisen musiikkikentän uusia tuulia ja näitä luvassa nyt myös Lost In Musicissa. Ohjelman ja myös tämän illan juontaa Lotta ”Lodetsu” Savolainen.

Monipuolisen musiikintekijän Matti Ahopellon oma projekti AHO on kauniisti maalailevaa ambientia. Ensimmäisenä annoksena AHO:n inspiraation tuloksista PME Records julkaisi kesällä 2020 Usually I’d Overthink This -EP:n. Sitä seurasi AHO:n ylistetty debyyttialbumi NOWINTER NOSUMMER. Albumi leijailee selkeälinjaisen ja utuisen ambientin äärellä, jossa orgaaniset soittimet yhdistyvät puhtaasti synteettisiin äänimassoihin, luoden syleilevän kuuntelu-kokemuksen.

Kokeellisen popin uusi tulokas Ada Aik laulaa englanniksi ja liikkuu fantasian ja realismin äärirajoilla. Ada Aik julkaisi debyyttialbuminsa The Mysterious Life Of Ada Aik 29. huhtikuuta. Albumi on kertomus Ada Aikista ja hänen elämästään nukkekodissa. Nukkekodin yhdeksän huonetta symboloivat Adan erilaisia tunnetiloja: neuroottisuutta, masennusta, pelkoa, elämänjanoa ja toivoa. Huoneissa käsitellään hahmon mielenmaisemia fyysisessä muodossa.

Elia Lombardini on suomalais-italialainen säveltäjä, tuottaja ja viulisti. Lombardini on tuttu monien kotimaisten kärkiartistien levyiltä ja keikoilta (mm. Ruusut, Vesta, Karina, The Holy) sekä tuottajana (mm. Kyynel, Roivanen) mutta hänen omaa soolomateriaaliaan päästään kuulemaan vasta nyt. Säveltäjänä Lombardini asettuu luonnollisesti suomalaisten säveltäjien jatkumoon mutta hänen tuotannossaan kuuluvat myös elektronisen musiikin vaikutteet.

To 29.9.
Lost in Music:
klo 22.30-23.15 AHO
klo 21.30-22.10 ADA AIK
klo 20.30-21.10 ELIA LOMBARDINI

 

Tapahtumat > Keikat


Lost In Music: AHO, Ada Aika ja Elia Lombardini.

 to 29.9.
 20:30
 Hintaluokka: 15 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Telakka

Telakka
 Tullikamarin aukio 3
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Kulttuuritalo Telakan terassilla ja ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

Ravintolaesittely: Telakka

Livemusiikki: http://telakka.eu/ravintola/ohjelma

Teatteriesitykset: http://www.teatteritelakka.fi

Telakka KOHOKOHTIA

to 29.9. 20:30 Lost In Music: AHO, Ada Aika ja Elia Lombardini. Telakka
pe 30.9. 21:45 Lost In Music: Ty Roxy, Knife Girl ja Venior Telakka
la 1.10. 21:00 Lost In Music: Tero-Petri & Korvaamattomat, Miia Junes ja Of Wild Telakka
ke 5.10. 18:30 Tipple and dram -viskimaistelu ja muisteluiltama Telakka
to 6.10. 21:00 Rahvaanmusiikin kerhon Sugrifest: Eva Väljaots & Robbie Sherratt, Junna Telakka
to 17.11. 21:00 Rahvaanmusiikin kerho: Hurja Halla, Hauankaivajat Telakka
to 8.12. 21:00 Rahvaanmusiikin kerho: Loimolan voima, Ilona Korhonen Telakka