Tila Kaupungissa

Jauhoja, leipää, tuoreita vihanneksia, lihaa, jäätelöä, juustoa, vauvanruokaa, oliiviöljyä…. Kaikki luomua ja ympäristölle ystävällistä, kaikki keskustan yhdestä kaupasta. Tila tuli kaupunkiin!

Tila Kaupungissa on yhteisomisteinen reiluja hyvän mielen peruselintarvikkeita myyvä ruokakauppa, jonka hyllyiltä löytyy vain luomua. Yhteisöllinen ja yhdessä tekemisen meininki on Tilalle leimallista. Osakkaina on paikallisia maatiloja ja ihan tavallisia asiakkaita. Kaiken takana on nettiluomuruokakauppa Luomulaatikko Oy, jonka moni tunteekin jo entuudestaan.

– Pidämme Tilassa huolta siitä, että tuottajat saavat laadukkaista tuotteistaan riittävän korvauksen ja asiakkaat taas haluamiaan puhtaita tuotteita, joiden alkuperä on tarkkaan tiedossa, osakas ja toimitusjohtaja Sari Kuusisto kuvailee.

Kaupan sijainti on mainio, sillä Tilaan pääsee poikkeamaan keskusta-alueella kävellen ja Keskustori linja-autoineen on aivan nurkan takana. Samalla kauppareissulla saa kaiken ruoasta pesuaineisiin ja kosmetiikkaan.

– Olemme arkiruokakauppa ja pyrimme siihen, että meiltä saa kaiken yhdellä kauppareissulla. Nyt se jo melkein onnistuukin, vaikka valikoima hakee vielä muotoaan. Luomu tulee tässä ehkä tutuksi sellaisillekin asiakkaille, jotka eivät ehkä aikaisemmin ole sitä niin käyttäneet. Sijaintinsakin puolesta tänne on niin helppoa poiketa ja kokeilla vaikka jotain pientä.

Lähellä on myös muita hyvän ruoan ja laadukkaiden raaka-aineiden koteja, kuten Culinaria Keittiöelämää ja Kauppahalli.

Yhteistyö maatilojen, tuottajien ja asiakasomistajien kanssa on tärkeässä roolissa. Esimerkiksi Rekolan ja Kurjen tilat ovat myös osakkaina mukana. Tilalliset ovat toisinaan myös kaupalla töissä, joten silloin on tilaisuus jutella myös viljelijöiden itsensä kanssa. Asiakasosakkaat pääsevät vuorostaan tiloille juhliin ja talkoisiin sekä saavat kaupasta reiluja alennuksa.

Tila Kaupungissa on vasta alkutaipaleella ja muotoutumisvaiheessa, mutta suunnitelmia toiminnan monipuolistamiseksi on jo ilmassa. Odottelemme luomuherkkujen maku kielellä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

https://www.facebook.com/tilakaupungissa

Tila Kaupungissa
Aleksis Kiven katu 13
33200 Tampere