Tiiliholvi vie riistaruoan astetta jännittävämmälle tasolle, sillä ravintolan riistaviikko on tänä syksynä täysin yllätysmenumuotoinen. Sen verran metsäisiä salaisuuden verhoja raotetaan, että vapaana kirmannutta laukonpeuraa sekä villisorsaa tulee jossain muodossa lautasilta löytymään. Ja että riista tarkoittaa paljon muutakin kuin perintellä tavalla riistaksi miellettyjä metsän antimia…

Juuri nyt metsien marjaiset, sieniset sekä riistalihaiset maut ovat käsillä runsaina ja monimuotoisina viljeltyjen satokauden antimien ohella.

– Tämä on kokille Suomessa paras aika vuodesta tehdä ruokaa, tuumaa keittiömestari Pietari Parkkonen.

Tiiliholvin keittiömestari Pietari Parkkonen.

Kovin paljon Parkkonen ei kuitenkaan tahdo menun metsäisestä raaka-ainetarjonnasta paljastaa, sillä yllätyksellisyys halutaan säilyttää. Tiiliholvin tapaan kaikki raaka-aineet pyritään kuitenkin työstämään annosten tarpeiksi täysin ja monimuotoisesti. Siksi esimerkiksi sorsatkin saapuvat ravintolaan kokonaisina ja siivekkäät päästään hyödyntämään kokonaisuudessaan mm. maksaa ja sydäntä myöden.

Ravintolan keittiöön on luottokerääjien toimesta kannettu kiloittain metsien marjoja sekä sieniä, ja myös Tiiliholvin keittiön omat kokit ovat keränneet luonnonantimia tyrnistä pihlajanmarjoihin. Niistäkin päästään nauttimaan riistaisen yllätysmenun muodossa.

Ravintolan à la carte -lista on myös voimassa riistayllätysmenun aikana.

VARAA PÖYTÄ

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Holvin Piha on kesälounasravintola Tiiliholvin sisäpihalla – ranskalaistyylistä rentoa ruokaa

Holvin Pihan kesälounas päättyy 4.8.2023. Syksyllä voi olla pop up -tapahtumia Holvin Piha -sisäpiharavintola piilee aivan kaupungin ytimessä, mutta silti suojassa niin ihmis- ja liikennevilinältä...
Tiiliholvi - klassikkoravintola Tampereella

Tiiliholvin syksy on oodi riistalle ja lähiraaka-aineille

Tiiliholvin syksyiseltä listalta löytyy niin savustettua poroa, järvikalakrokettia kuin lampaan sisäfileetäkin. Suosituimmaksi pääruoka-annokseksi on pyrähtänyt sorsa, joka onkin suoranainen riistakauden suurherkku. Sitä saadakseen...
Vapun kabinetit

Onko teillä kova, kantava ääni? – Tiiliholvin kabineteissa voit pitää hauskaa yksityisemmin

Viisikymmenvuotias Ravintola Tiiliholvi on loistava juhlapaikka, jossa hauskanpitoon suorastaan kehotetaan. Tiilien suojassa ravintolajuhlintaan saa kuulua remakkakin ilonpito. Kellariravintolasta löytyy neljä kabinettia, joiden punatiilistä ladotut massiiviset...