Legendaarisen Italiaisen viinitalo Masin edustaja, Massimiliano Dalla Fiorinsaapuu Tampereelle ravintola Winebridgeen pitämään ainutlaatuista viinitastingia.

Tastingissa tutustutaan Valpolicellan alueen eri punaviinityyleihin alkaen kevyemmästä Bonacostasta edeten täyteläisempiin kuivatuista rypäleistä valmistettuihin viineihin. Ensimmäinen Ripasso-menetelmällä valmistettu Campofiorin näki päivävalon 60-luvulla ja se onkin ollut siitä lähtien yksi Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia Valpolicellan alueen viinejä. Lopuksi perehdytään Masin huippu-Amaroneihin ja päästään maistamaan myös yksi vanhempi harvinainen vuosikerta. Väliin mahtuu myös kaikkea muuta maisteltavaa, sekä monta mielenkiintoista tarinaa!

Boscainin perheen 1770-luvulla Valpolicellasta ostama pieni viinitila on kasvanut kansainvälisesti menestyneeksi, Pohjois-Italian Veneton lähettilääksi. Yhä perheomisteinen viinitalo Masi on ollut vuosia edelläkävijä viininvalmistuksessa kehittäen mm. Appaxximento-, sekä Ripasso -menetelmät, jotka sittemmin ovat muodostuneet järkkymättömäksi osaksi Pohjois-Italialaista viininvalmistusta.

Illan Viinit Kokonaisuudessaan
Masi Bonacosta Valpolicella Classico 2017
Masi Campofiorin 2015
Masi Brolo Di Campofiorin 2014
Masi Costasera Amarone Classico 2013
Masi Costasera Amarone Classico 1997
Masi Riserva Di Costasera Amarone Classico 2013

Tastingin hinta on 10 €
Paikkavaraukset p. 010 339 5799 tai sähköpostitse info@winebridge.fi

 

Tapahtuma


Masi Wine Tasting with Massimiliano Dalla Fior

 ti 21.5.
 18:00
 Hintaluokka: 10 € 
 Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Winebridge

Winebridge
 Hallituskatu 14-16
Tampere

 Hotellit läheisyydessä