Teerenpelin ravintolapäällikkö Jesse Forsström viihtyy asiakkaiden parissa ja vannoo hyvän palvelun nimeen.

Teerenpeli on Hämeenkadun ravintolamaamerkkejä. Oman panimon ja tislaamon juomien, hyvän palvelun ja moninaisen ohjelman vetämänä ravintolaan on virrannut väkeä vuodesta 1998. Tämän klassikkoravintolan päällikköohjiin valittiin hiljattain Jesse Forsström, ravintola-alan moniottelija, joka taitaa touhun muun muassa baaritiskin juoma-arsenaalin haltijana, asiakkaiden parissa palvelemassa ja esiintymislavalla viihdytysjoukoissa.

Kun ravintolapäällikön pesti tuli tarjolle, ei Forsström kauan hakemista pähkäillyt.

– Se oli 16 sekuntia ja olin lähettänyt hakemuksen. Teerenpelissä ei henkilökunta juurikaan vaihdu, mikä kielii osaltaan siitä, että täällä on myös kiva olla töissä.

Siinä missä Teerenpeli on passeli Forsströmille, on Forsströmkin sopiva Teerenpelille. Hän kouluttautui alunperin kokiksi, mutta baaripuolen työt tempaisivat asiakkaiden parissa viihtyvän miehen keittiöstä nopsakasti mukanaan. Monissa baareissa ja yökerhoissa operoineella Forsströmillä on vahvaa kokemusta ravintoloiden pyörittämisestä myös yrittäjän ominaisuudessa. Eikä kokemusta puutu artistisaraltakaan. Koko Teerenpelin palvelukirjo syötävistä juotaviin ja live-ohjelmaan on hallussa siis.

– Olen keikkaileva muusikko, mikä on ollut eduksi myös tässä työssä. Lavalla saatu ihmistuntemus on täydentänyt hyvin baarissa saatua ihmistuntemusta. Tulen hyvin ihmisten kanssa juttuun, Forsström toteaa ja paljastaa jossain vaiheessa saattavansa hypätä tiskin takaa stagelle kitaran kanssa.

Työ nimenomaan asiakkaiden parissa onkin Forsströmille luonnikasta ja hänet voi nähdä niin annoksia pöytiin viemässä kuin tuopposia täyttämässäkin.

– Haluan tuoda isommin esille sitä poikkeuksellista palvelukulttuuria, mikä meillä täällä vallitsee jo asiakkeille tutusta ovimiehestä alkaen.

– Täällä on myös hyviä ja laadukkaita tuotteita hyvistä raaka-aineista valmistettuna. Niitä voi todellakin ylpeydellä myydä. Paljon parempaa myyntiartikkelia ei voisi ollakaan, Forsström toteaa rinta syystäkin rottingilla.

– Olemme tällä hetkellä myös ainoa ravintola Pirkanmaalla, jossa kypsytetään viskiä ja josta voi viskiosuuksia ostaa, ravintoloitsija Markku Virtanen huikkaa väliin.

Teerenpelin terassille voi piipahtaa oman panimon vaahtokukkaiselle ja haukata samalla vaikka Sulamin.

Moninaiset oman panimon juomat eivät ole Teerenpelin ainoita klassikoita, sillä Sulamia siellä on saanut myös alusta alkaen. Teerenpelin lämmin kerroskolmioleipä on passeli niin iltaa istuessa ilmaantuneen nälän karkoitukseen kuin terassilla huurteisen kanssa haukkailtavaksikin. Mutta tiedätkö mistä Sulami on saanut nimensä ja olemuksensa?

– Sen esikuvia ovat Meidän Muorin leivät. Meidän Muori oli pikkuinen paikka Hotelli Arctia Tampereen, nykyisen Scandicin, sisäpihalla. Kävimme siellä Teerenpelin perustaja Anssi Pyysingin kanssa ja ihastuimme leipiin. Anssi nappasi sitten niistä ideaa Sulamiin, Teerenpelin matkaa alusta asti seurannut Virtanen muistelee.

Anssi ja Marianne Pyysingin leipäkehitystyön hedelmäksi kypsyi muhkeamuotoinen lämmin toast.

– Suunnittelimme omanlaisen jättitoastin, jolle lähdettiin miettimään omaa nimeä. Sulami nousi esille. Voittajanimen valinnan perusteena, kuten Marianne kertoi, oli suussasulava juustoisuus. Nimen keksijälle annettiin palkinnoksi Sulami-lahjakortti. Sulameja on jo varmaan myyty yli puoli miljoonaa kappaletta, arvioi Pyysing.

Teksti ja kuvat: Lifestyle Media Oy
Terassikuva: Essi Niittyniemi

Teerenpeli uudisti sisustusilmettään reilu vuosi sitten, mutta konsepti on säilynyt samana läpi vuosien. Oman panimon tuotteiden, hyvän palvelun ja moninaisen ohjelman vetämänä ravintolaan on virrannut väkeä vuodesta 1998. Sittemmin myös oman tislaamon viskit ovat niittäneet mainetta niin asiakkaiden kuin kansainvälisten kisakenttienkin makunystyraadeissa. Kuva: Essi Niittyniemi

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY