Tampellan kokki Teemu Tammisen palo ruoanvalmistukseen kasvoi aikanaan koulutuksen ja oppimisen myötä. Nyt kutsumus on kokkaus. ”Vähitellen huomasin, että alan olla hyvä siinä. Ja nyt en enää mitään muuta halua tehdäkään!”

Teemu Tamminen on ravintola Tampellan keittiön uusi vanha vahvistus. Hän on nimittäin Tampellan kasvatteja, mutta kirmannut keräämässä keittiökokemusta palatakseen takaisin uusin taidoin varustettuna. Monessa ravintolan juuri uudistuneen listan annoksessa näkyykin nyt Tammisen kokkikädenjälki.

Vuonna 2017 nuori kokkikokelas suuntasi keittiömestari Lasse Niemelän johtamaan Tampellan keittiöön suorittamaan opintojensa harjoitteluosuutta. Tulokkaan asenne ja osaaminen huomattiin heti.

– Tulin tänne viimeiseen harjoitteluuni ja siitä suoraan töihin, Tamminen muistelee tyytyväisenä tiimiin pääsyään.

Sitten yllättäen viime keväänä Tammiselle tarjoutui tilaisuus päästä Inariin Vuoden ravintolanakin palkittuun Aanaariin töihin. Sellaista mahdollisuutta ei livahtamaan lasketa.

– Teemun lähtö Tampellasta oli vähän haikeaakin, sillä hänellä oli jo silloin selkeästi innostusta ja näkemystä tehdä asioita. Toisaalta tuntui hienolta, että hän lähti oppiakseen uutta. Se rikastuttaa ja kasvattaa aina, tuumaa ravintolapäällikkö Lasse Haapa.

Tamminen työskenteli Aanaarissa koko pitkän kesän ja imi itseensä vaikutteita pohjoisen ruokakulttuurista laajemminkin.

Pikku-Ruskon possua, eli puuhiilellä grillattua ja soijalla glaseerattua kotimaista porsaankylkeä, pyree paahdetusta sipulista, sipulikermaa ja grillattua juuriselleriä.

– Opin paljon erilaisia tekniikoita ja tapoja. Kuinka asioita tehdään eri tavalla, mutta myös sikäläistä suhtautumista raaka-aineisiin. Aanaar ja koko Inari ovat hyvin raaka-ainelähtöisiä paikkoja. Sain oppia myös paikallisilta, sillä siellä kaikki tuntuvat metsästävän, kalastavan ja keräävän itse. Se henkii koko paikasta, itsekin kalastusta harrastava Tamminen kuvailee.

Palattuaan takaisin Tampereelle Tamminen kävi ammentamassa kokemusta tovin myös Lillan Kökissä pyyhältäen kuitenkin pian takaisin Tampellan keittiöön. Hän onkin päässyt näyttämään kynsiään jo uuden listan annosten suunnittelussakin.

– Kun Teemu tuli takaisin, niin hän oli eri kaveri. Hänellä on hyvin selkeä halu ja palo tehdä asioita tietyllä tavalla, mikä on äärimmäisen hyvä asia myös meille Tampellassa. Teemu tuo tänne omaa näkemystään ja uutta väriä, Haapa kuvailee.

Annosmielitietykseen uudelta listalta Tamminen mainitsee värikylläisen ruispolentaa, porkkanavaahtoa ja sopivasti pikkelihapokkuutta sisältävän Höyrylaivurin nieriää. Jälkiruokarintamalta taas Raittiusseuran greippiä eli greippiposset ginillä maustetulla granitalla, sitrussalaatilla ja puffatulla tattarilla kuuluu hänen suosikkeihinsa.

Höyrylaivurin nieriää, eli paistettua nieriää, ruispolentaa, pikkelöityä kelta- ja raitajuurta sekä porkkanavaahtokastiketta.

Tamminen ammentaa ideoita ja inspiraatiota paitsi kokemuksistaan eri ravintoloissa, myös kirjoista ja videoista. Keittämisestä nykyään isosti innostunut kokki ei alkuun kuitenkaan tuntenut keittiön kutsua järisyttävän voimallisena, vaan kypsyi kuulemaan sen hissuksiin kiinnostuksen kehittyessä.

– Mitään suoranaista alkuräjähdystä en kokenut, vaan kiinnostus ruoanvalmistukseen on kasvanut hiljakseen. Vähitellen huomasin, että alan olla hyvä siinä. Ja nyt en enää mitään muuta halua tehdäkään, Tamminen hymyilee.

Viineistä erityisen intoutunut ravintolapäällikkö Haapa on tyytyväinen uuden annoskavalkadin lisäksi myös Tampellan uudistuneeseen viinivalikoimaan.

– Ruokatuotteen ohella myös viinilistaa on saatu pari naksua eteenpäin. Viinilistamme on nyt parempi kuin koskaan! Viinit on nyt lajikkeittain lajiteltu ja saman rypäleen sisältä löytyy hyvin erilaisia viinejä. Pöytäseurueelle voi tilata vaikka kahta täysin erityylistä rieslingiä ja vertailla, kuinka ne sopivat annoksille. Näin voi samalla laajentaa omaa makuperspektiiviään, Haapa kuvailee.

Nieriäannokselle Haapa suosittelee suomalais-unkarilaisen pariskunnan, Reijo Itkosen ja Judit Papin, valmistamaa chardonnayta Unkarin Villanýn alueelta.

– Rejiji Wines valmistaa äärettömän upeita unkarilaisesta tammesta valmistetuissa pienissä tynnyreissä rauhassa kypsyteltyjä viinejä. Niistä nieriälle sopii lempeästi tamminen Rocinante, sillä siitä löytyy sopivasti hapokkuutta mutta myös pyöreää kermaisuutta annoksen kokonaisuutta tukemaan.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...

Tampellan syksyssä uusia kalaisia annoksia – vuoropäällikkö Erika Savilahden suosikit

Ravintola Tampella on uudistanut syksyn tullen annoskimaraansa, jolla eväkkäät nousevat vahvasti esille. Lapista kokemusta ammentamassa käynyt vuoropäällikkö Erika Savilahti on erityisen hurmaantunut kalaisiin annoksiin. –...
tampella-kabinetti-tampere

Ravintola Tampellan kabinetin ikkunanäkymissä katseen vangitsee Tammerkosken virtaava vesi

Ravintola Tampella on laadukas ravintola kauniissa kansallismaisemamiljöössä. Ravintolasta on mahdollista varata muusta ravintolatilasta lasiseinin erotettu 40 hengen kabinetti yksityiskäyttöön. Tätä omaa rauhaa kaipaaville ryhmille ja...

Hyvän palvelupelisilmän Lasse Haapa saapui tuhansien tarinoiden Tampellaan