Frankie ja Johnny kuun valossa. Eeva Hakulinen ja Esa Latva-ÄijöKuva: Harri Hinkka
Frankie ja Johnny kuun valossa. Eeva Hakulinen ja Esa Latva-ÄijöKuva: Harri Hinkka

Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön Frankie ja Johnny kuun valossa tuo uskoa rakkauteen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua, lupaa Terrence McNallyn tiivistunnelmainen ihmissuhdedraama. Unohtumattomaksi treffinäytelmäksikin sopiva esitys imaisee keskelle 80-luvun New Yorkia sekä rakastumisen ihanuutta ja sietämättömyyttä. Näytelmä sai kantaesityksen vuonna 1987, ja siihen pohjaava elokuva valloitti valkokankaat vuonna 1991.

Eräs aamuyö muuttaa Frankien ja Johnnyn, tarjoilijan ja kokin, elämän täysin. Se mikä oli ennen pelkkää keski-iän kriisiä ja purilaisten paistamista, onkin yhtäkkiä mahdollisuus uuteen parisuhteeseen. Pelko, ihastus, pidättelemätön vetovoima ja arkijärki ottavat yhteen Frankien ja Johnnyn intensiivisen kohtaamisen aikana.

Näytelmän on ohjannut  Hilkka-Liisa Iivanainen, ja se on hänen ensimmäinen ohjauksensa Tampereen Teatterissa. Rooleissa nähdään teatterin omat rakastetut näyttelijät Eeva Hakulinen ja Esa Latva-Äijö

ENSI-ILTA 08.09.2022

 

 

Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


Frankie ja Johnny kuun valossa

 7.1.-21.1.2023

Tammikuu 2023
LA 21.01. KLO 13.00  FRENCKELL
LA 21.01. KLO 18.00  FRENCKELL

 14:30 / 19:00 esityspäivästä riippuen
 Hintaluokka: Perusliput 39/34/24 € 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka



Ravintolat Frenckell-näyttämön läheisyydessä

Sisko ja sen Veli | 30 m.

 

Trattoria TammerinpuistoBistro Tammer | 240 m.

 

Muusa | 300 m.

 

Tampella | 230 m.

 

Hotellit Frenckell-näyttämön läheisyydessä

Radisson Blu Grand Hotel Tammer | 260 m
1920-luvun tyyliä edustava hotelli 50 metrin päässä Koskipuistosta. Huonehintoihin sisältyy ilmainen pääsy saunaan sekä ilmainen langallinen internetyhteys.

Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö KOHOKOHTIA

ke 7.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
to 8.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 10.9. 14:30 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 10.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
ke 14.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
pe 16.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 17.9. 14:30 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 17.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
ke 21.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
ke 28.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
pe 30.9. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 1.10. 14:30 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 1.10. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
pe 14.10. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 15.10. 14:30 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 15.10. 19:00 Frankie ja Johnny kuun valossa Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
ti 25.10. – ke 26.10. 19:00 Stalin kuolee Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
ke 26.10. 19:00 Stalin kuolee Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
pe 28.10. 19:00 Stalin kuolee Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
la 29.10. 14:30 Stalin kuolee Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

1 2 3